Blogi 40: Tuli paljastaa piilossa olevat puutteet

Ensimmäiset kesää muistuttavat päivät ovat saapuneet, vaikkakin vaimoni saapuu ulkoa lasten kanssa aina aivan jääkalikkana. Mulle nää kevään päivät on ihan parhaita, koska toistaiseksi pukeutumisella lämpötilaa pystyy vielä säätelemään. Muutama kesä takaperin oli kolme kuukautta kuivaa, aivan jäätävän kuuma, eikä mitään pois otettavaa, aivan tuskaa. Siihen kun lisää nopean aineenvaihdunnan, siitä johtuvan hikoilemisen ja apinamaisen karvan määrän, alkaa olla vitsit vähissä.

Onneksi nykyään 30:n ikävuoden lähestyessä en enää hikoile niin paljon ja minulla on joskus jopa kylmä. Terveelliset elämäntavat pitävät hormonaalisen tasapainon paremmassa balanssissa, jolloin erilaiset sääolosuhteet eivät ole niin vaikeita kestää. Kevättä ajatellen pidentyneet päivät helpottaa luonnollisesti myös yövuoroja, koska aurinko nousee niin aikaisin. Ensimmäistä kertaa en surrut talven poismenoa, vaan odotin kevättä.

Käytiin nyt viikonloppuna perheenä Jaalassa mökkeilemässä (lähellä Kouvolaa). Ton reissun piti alun perin olla kuvaajakollegoiden reissu, mutta liian monen poisjäännin myötä päätin muuttaa sen perhereissuksi ja saatiin onneksi vaimon serkku perheineen mukaan. Varausmaksu oli jo maksettu, joten kannatti hyödyntää mahdollisuus. Sovittiin kuitenkin syksylle uutta aikaa kuvaajien kanssa ja tällä kertaa hääsesongin ulkopuolelle, jotta mahdollisimman moni pääsee paikalle.

Reissu meni kivasti, vaikka 5:n pienen lapsen kanssa oli itse kukin aika ajoin paiseessa. Kysyin lapsilta tänään (maanantaina) aamulla mikä reissussa oli parasta. Molemmat vastasivat että metsäseikkailu ja kalliokiipeily, sekä eläinten näkeminen Kilkkilän Farmilla, joka sijaitsee Vuolenkoskella 20 minuutin matkan päässä mökiltä. Mä oon tietoisesti panostanut siihen, että oon osallistuva isä ja keskustellaan, sekä otetaan luonto osaksi meidän perheen arkea ihan toden teolla. Tuntuu, että lapset ovat rauhoittuneet tässä viimeisen puolen vuoden aikana selkeästi. Järjestään he aina nauttii eniten niistä asioista, kun ollaan tehty jotain kivaa yhdessä luonnossa.

Mä pääsin nyt kunnolla testailemaan mun DJI Flip-dronea. Harjoittelin varsinkin videon tekemistä, koska nykyisen dronen kamera tekee 4k-kuvaa, jolloin sen standardit riittää kiinteistökuvauksiin. Mä lähetin toimistolle testivideon ja odotan vielä tuomiota onko se riittävän hyvä, jotta voin tehdä myös dronevideo-tilauksia. Harjoitusta dronen ohjaaminen vielä vaatii, mutta löysin hyviä asetuksia, joiden avulla kuvaaminen on hieman helpompaa. Ainut ongelma tossa Flipissä on kova ääni, mutta muuten se on todella hyvä ja monipuolinen drone. Jos asuisin jossain meren äärellä, suosisin mielummin Mini 4 Pro:ta, koska sen tuulenkestävyys on parempi kuin Flipin, mutta muuten niiden kuvanlaatu on käytännössä identtinen.

Tän viikon psykologinen teema liittyy virheiden tekemiseen ja kritiikin vastaanottamiseen. Mä tein kotihoidon töissä yhden mokan, josta olisi voinut olla haittaa asiakkaalle, vaikka näin ei sitten lopulta onneksi käynyt. Sain tästä asiasta palautteen toiselta työntekijältä kaikkien edessä juuri ennen työvuoron loppumista, ennen vapaita, ja motivaatio siinä kohtaa oli aivan nollassa. Huomasin puolustelevani ja selitteleväni virhettäni aivan turhaan ja tilanne ei mennyt siksi ihan putkeen.

Mua ei niinkään edes harmita se virhe minkä tein, koska se oli inhimillinen ja ymmärrettävä ottaen huomioon kuinka vähän aikaa olen tehnyt tätä työtä. Enemmän otti päähän se, että palasin vanhoihin tapoihini ja aloin aivan turhaan selittelemään asioita, vaikka siihen ei ollut mitään syytä. Jälkiviisaana olisin voinut vain todeta että olet oikeassa, tyhmä virhe, jatketaan eteenpäin. Tässä vähän pohdintaa miten yritän hoitaa tilanteen jatkossa.

Ensinnäkin tää todistaa sen, että paineen alla yleensä ihminen nojautuu tuttuihin ja turvallisiin tapoihin. Mulla tää itse virhekin liittyi siihen, että oli tosi kova kiire, jolloin tuli laiminlyötyä vähemmän tärkeätä. Stressaavat konfliktitilanteet on mulle nykyään aika harvinaisia, koska oon kohtalaisen joustava ja vältän konflikteja, sekä turhia virheitä. Tää tilanne taas nosti jonkun lapsuuden toimintamallin, jolla selvisin ties mistä tilanteista kuin koira veräjästä. Se ei kuitenkaan enää hyödytä aikuisuudessa.

Mä näin jossain sketsissä ajatuksen siitä, että avioliitossa miehen kannattaa sanoa vasta kolmas asia mikä tulee mieleen. Moni sketsin kommentoija ei selvästi ole pitkässä pysyvässä parisuhteessa, koska heidän mielestään kannattaa sanoa se mitä ensimmäisenä tulee mieleen, koska silloin olet autenttinen. Sillä tavalla takaa vain vakaan sinkkuuden. Tästä inspiroituneena ajattelin kokeilla, jos seuraavan kerran vastaava tilanne tulee, selittelemisen sijaan olen hiljaa ja puhun kun olen miettinyt asiaa. Mä oon aina toiminut niin että nousen heti aseisiin, eikä siitä melkein ikinä ole ollut hyötyä. Nöyrä hiljaisuus on parempi kuin ryöppyävä virta turhia sanoja.

Mulla on myös voimakas oikeudenmukaisuuden tarve, jolloin haluaisi aina keksiä jotain puutetta kritiikin antajasta, jos palaute annetaan jotenkin epäkunnioittavasti. Tän ajatushan on siinä ettei tuntisi itseään alempiarvoiseksi. On hyvä miettiä kritiikin takana olevia syitä, eikä ilmaisua tai sanamuotoja. Se ei tietysti ole helppoa, jos on taipumusta vihastua nopeasti, mutta tätä pitää selkeästi vielä työstää itsessäni. Oon lopulta iloinen että tämäkin puute paljastui, ja näin voin ymmärtää itseäni taas paremmin. Helpoin tapa löytää neula heinäsuovasta on polttaa kasa ja etsiä neula metallinpaljastimella sen jälkeen. Stressi on kuin tuli, joka paljastaa piilevät ongelmat.

Pian aloittelen tunnin päästä alkavaa yövuoroa. Sain nyt purettua tämänkin asian sydämeltäni julkisuuteen. Mä kannustan kaikkia avoimuuteen, pohtimaan omaa sisintään ja jakamaan oivalluksiaan. Mukavampaa se on itselleenkin, kun hitaasti edistyy ja voi tulla paremmaksi ihmiseksi. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!