Blogi 43: Leikkaus ja piilokuormitus
Se on viimein ohi, oikeastaan aika moni asia. Joulukuun harrastelijaturnauksessa mulla tuli kiekko kahdesti alasuojan viereen nivuseen ja sen seurauksena vatsalihaksia treenatessa vatsakalvo ilmeisesti petti. Kesti monta kuukautta saada oikea diagnoosi eli nivustyrä, mutta sen jälkeen vakuutusyhtiön kautta asiat sujuivat kohtalaisen mutkattomasti. He päätti että tää mun tyrä on korvattava, joten pääsin nyt 12.6 leikkaukseen maksamalla vaan 150€:n omavastuun 4,5 tonnin leikkauksesta. Onneksi hankin tuon vakuutuksen 10 vuotta sitten, vaikken ole tähän mennessä sitä kertaakaan tarvinnut.
Leikkaus meni hyvin, vaikkakin kirurgi aloitti työt hieman liian vauhdikkaasti ennen kunnollista puutumista. Järkyttävän viiltävän kivun alettua sain nopeasti fentanyyliä ja rauhoittavaa, jonka jälkeen elin pilvissä loppuleikkauksen ajan. Tänään maanantaina sain kiristävät tikit pois eikä haavassa ole mitään poikkeavaa, joten huomenna voin jo esimerkiksi saunoa ja uida normaalisti niin halutessani. Mä vieläkin yritän jännittää vatsalihaksia ja katsoa tuleeko sitä tyrän pullistumaa, mutta se on poissa, eikä hiertävää tyrävyötäkään tarvitse enää käyttää. Vielä täytyy hillitä nosteluhaluja, mutta täyden kolmen viikon päästä leikkauksesta saa elämää kuulemma jatkaa täysin normaalisti.
Mulla on mennyt pari viimeistä vuotta siitä tyhmästi että olen aina sopivasti vaihtanut työpaikkaa, joten edellisen vuoden lomakertymät on maksettu kylmästi rahana pankkitilille. En tiedä teistä, mutta olisiko kiva olla 2 vuotta putkeen töissä ilman lomaa? Mä en rehellisesti oo ehtinyt ees miettiä asiaa, varsinkin kun tää yritystoiminnan käynnistely on johtanut siihen että vapaapäivät on täysin suhteellinen käsite, eikä kolmen pienen lapsen kanssa ikinä pääse samalla tavalla lepäämään kuitenkaan.
Eräs rasittava piirre persoonallisuudessani johtaa myös asioiden kasaantumiseen. Heti jos mulla on edes illuusio vapaahetkestä, täytän sen väistämättä jollain uudella ja se johtaa taas uusiin deadlineihin ja vaatimuksiin. Että ihan turhaan mä tässä mitään valitan, koska lopulta kaikki on mun ihan omaa syytä. Itseänihän tää projektista toiseen eläminen ei kuormita, koska aktiivisuus estää mua vaipumasta liikaan ajatusten pyörittelyyn, ahdistuneisuuteen ja epätoivoon. Se kuitenkin on todellinen rasite perheelleni.
Se että jouduin pakkolomalle tän leikkauksen myötä auttoi “pysähtymään”. Tätä sairaslomaa on vielä varjostanut viikkoja kestänyt ja pitkittynyt flunssa, joten keuhkoista irtoavat limapallot viimeistään käskivät rauhoittumaan ja olemaan keksimättä mitään liian aktiivista. Tää maanantai on eka päivä kun en oo aamulla enää rykinyt limaa keuhkoista, joten riski keuhkokuumeeseen ois ollut iso jos oisin ollut “kunnossa” fyysisestä esimerkiksi pyöräilemään tai kiekkoilemaan. Vuosi takaperin lähdin 3-4 päivää koronadiagnoosista kiekkoilemaan (koska ei ollut mitään oireita), mutta sain maksaa siitä kalliisti 2 viikon tappotaudilla. Tällä kertaa maltoin hillitä itseni.
En kuitenkaan puhu tässä nyt fyysisestä kuormituksesta, koska oon kuitenkin suhteellisen hyväkuntoinen ja nuori ihminen. Mä olin kieltämättä henkisesti jo todella maassa, kiukuttelin ystävilleni mitä kummallisimmista asioista, inhosin valokuvaamista, sekä markkinointia ja uskottelin itselleni että kaikki on ihan hyvin. Kun joillekin päiville ei ole suunniteltu lapsiarjen lisäksi mitään tekemistä, oon tajunnut miten väärässä mä olin. Mä oon jo 10 päivän “lepäämisen” jälkeen ihan toinen ihminen. Täynnä intoa ja huomaan olevani kiinnostunut toisten hyvinvoinnista aivan eri tavalla, enkä myöskään ärsyynny niin helposti.
Tää on varmaan taas sarjassamme “kantapään kautta”-opetus. Jos elämä alkaa pyörimään vain oman navan ja hyvinvoinnin ympärillä, on se selkeä merkki siitä että keho on hälytystilassa ja haluaa suojautua. Ihmisen onnellisuus on hyvin paljon kiinni syvistä sosiaalisista suhteista, joten ilon katoaminen on merkki jostain poikkeavasta. Myös se että alkaa näkyä merkkejä savusta, kertoo se vähintäänkin kytevästä tulesta. Omituiset kiukunpuuskat ja jatkuva levottomuus sekä keskittymishäiriöt viimeistään antavat merkin kuormittuneisuudesta. Onneksi mitään vakavaa ei päässyt sattumaan.
Kiitos pitkien yöunien ja rauhoittumisen myötä mä oon saanut hoidettua avioliittoani ja suhdetta lapsiini aivan eri tasolla. Tärkeimpien lisäksi monia projekteja kuten taulujen seinälle laittoa, huoneiden päittäin vaihtamista ja yleistä siivousta/turhien tavaroiden myyntiä on saatu edistettyä. Oon myös heittänyt tosi paljon kaikkea turhaa pois ja järjestellyt työkalupakista lähtien erilaisia laatikoita järkevämmäksi. Kuukausia tai vuosia keskeneräiset asiat on liikahtaneet eteenpäin, joten mieli on sitäkin kautta keveämpi, eikä takaraivossa kokoajan paina joku oikeasti hoidettava projekti.
Mä hurahdin jo vähän ennen sairaslomalla jäämistä ChatGPT:n kanssa jutteluun. Se on ollut myös isossa roolissa asioiden edistämisen kanssa, koska se auttaa niin monen käytännön asian ja tiedon selvittämisessä nopeasti. Mä todennäköisesti kerron mitä oon saanut aikaan yrityksen tasolla ton tekoälyn kanssa seuraavassa blogissa, koska siinä riittää sananpartta aivan tolkuttomasti. Tämäkin blogi alkaa saada jo massiiviset mittasuhteet, joten hillitään menohaluja vielä seuraavaa kertaa varten.
Pari yritysasiaa tähän loppuun: Jos mun Instagram-tarina päivitys meni ohi niin käy nyt heti äänestämässä mun Instan etusivulla kohdasta “Osallistu!” sun lempparikuvaa minkä oon ottanut, jolloin voit voittaa ton kuvan isona canvas-tauluna. Sovin voittajan kanssa tarkemmasta koosta. Aikaa on 4.7 asti jolloin arvotaan voittaja.
Mä oon lisännyt myös hääkuvaukset 3:na eri pakettikokona. Vinkkaa ihmeessä tutulle tai hyödynnä itse tarjous, koska ekat 5 kuvausta saa -20% alennusta. Takaisin blogin päättämiseen.
Tiivistäisin oloni olevan tällä hetkellä parempi kuin pitkiin aikoihin. Olin ihan oikeasti pakkoloman tarpeessa ja sitä on vielä jäljellä hyvän matkaa. Jatkan todennäköisesti iloista touhottamista, koska en osaa pysyä paikoillani, mutta ainakaan ne asiat mitä teen eivät ole pakkopullaa (no ehkä pari kuivaa pakkopullaa). Lomalta on sitten kiva palata siinä mielessä levänneenä etteivät keskeneräiset asiat enää häiritse töistä kotiin tullessa. Katsotaan blogihommia taas parin viikon päästä. Kiitos kun pääsit lukemaan ja mukavaa kesää!
