Häälävaatteinen valkoinen arkku kukkakoristeineen edessä kirkossa alttarilla.

Moni kyseenalaistaa hautajaisten kuvaamisen sen surullisuuden vuoksi ja fakta on että kyseinen hetki on todella raskas kaikille rakkaansa menettäneille.

Sen lisäksi että on paljon käytännön järjestelyjä, ei ensimmäiseksi tule mietittyä valokuvaamista.

Ihmiset istuvat istuimilla seminaarissa tai kokouksessa, ja sisältä näkyy kukkakimppu pöydällä.

Vaikka valokuvaaminen saattaa näissä hetkissä tuntua toisarvoiselta, voidaan ajatella myös asian toista puolta:

  1. Tämä hetki on ainutkertainen

  2. Omaiset ja ystävät kokoontuvat ehkä viimeisen kerran yhdessä kaikki samaan paikkaan

  3. Jokainen ihminen jättää muiston joihin voi palata arvokkaiden kuvien kautta

Mustalattiaiset ihmiset kävelevät metsän keskellä polkua, osa on liikuntarajoitteisia ja käyttäen apuvälineitä, kuten voimistelupasseja.

Minun tapani työskennellä on pysyä taustalla, arvostavasti ja kunnioittaen tilanteen herkkää luonnetta.

Ammattimainen ja hiljainen kamerakalusto varmistaa ettet kuule sulkimen ääntä tai näe salaman räpsimistä, vaan voit täysin keskittyä läheistesi kanssa muistelemaan.

Minulla ei ole tarvetta julkaista kuvia sosiaaliseen mediaan.

Hautajaiskuvaus 200€

+ 50€ jos haluat kuvat muistotilaisuuden tarjoiluista ja tilasta

Voit vähentää kuvauksen hinnan kuolinpesän verotuksessa.

Voit varata kuvauksen Hinnasto-sivun lomakkeella, toivon sinulle kovasti jaksamista ja tsemppiä raskaan tilanteen edessä.

Hinnasto