Lapset ovat lahja eikä heidän kasvuvaiheitaan kannata jättää ikuistamatta.

Minulla on itselläni kolme lasta ja oikeastaan koko valokuvaus on lähtenyt alun alkaen siitä voimakkaammin liikkeelle että ikuistin heidän vaiheitaan.

Lapset on rehellisesti sanottuna hankalia kuvata, koska kuvaajan täytyy mennä heidän tasolleen ja lapset aistivat hyvin helposti sen jos vastakkainen osapuoli on epävarma tai lapsi ei ymmärrä mitä häneltä odotetaan.

Vuosien kokemus on auttanut tulkitsemaan ja aistimaan näitä tekijöitä ja siksi lasten sekä perheiden kuvaaminen on nykyään luonnollista. Leikkisyys, hupsuttelu, hassuttelu ja ehdottomasti lapsen omien vanhempien tuki ovat ensiarvoisia kuvauksen onnistumisessa.

Kolme lasta istuu nurtsilla pihan nurmikolla punaisen aidan edessä.

Tässä nämä omat rakkaat ♥

Aluksi minulla oli kuvauspaketeissa myös Newborn-kuvaus, mutta totesin haluavani jättää sen spesialisteille, vaikka koen olevani hyvä lasten kanssa ja pienten vauvojen käsittely on minulle sujuvaa.

Nykyään voin toteuttaa tämän henkilökuvauksen alla hieman halvempaan hintaan, mutta se tarkoittaa sitä ettei varustukseni ole samantasoinen kuin heillä, jotka kuvaavat vauvoja viikoittain. Toisaalta tämä ei haittaa, koska hintakin on usein monta kertaa pienempi.

Vauva makaa suloisella alustalla, jossa on kellastunut villahuopa, saaden kuvaa kuin lelukuvasta. Iholla on valkoinen paita ja beigehihat, ja hänellä on päässään keltainen rusetti.

Puhelimet mahdollistavat arkisten tilanteiden tallettamisen, mutta valokuvaaja kannattaa silti varata, koska laadukkaiden kuvien katselu seinällä tuo poikkeuksellista iloa.

Hinnasto-sivun kautta pääset varaaman kuvauksen perheellesi. Vietetään yhdessä kiva hupsuttelu-hetki!

Hinnasto
Perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta, viettää aikaa yhdessä, nuorempi lapsi nukkuu ja vanhempi suukottaa bruteen.