2026 varatut kesälauantait: 13.6, 4.7, 11.7, 25.7, 15.8.
Hääpäivänne on täynnä tärkeitä ja unohtumattomia hetkiä. Minun tehtäväni on vangita ne aidosti ja kauniisti, jotta voitte palata niihin vuosienkin jälkeen. Työskentelen kanssanne, jotta kuvista tulee teidän näköisiä enkä seuraa turhaan mitään omaa taiteellista visiotani. Keskityn siihen, että saatte kuvia, jotka muistuttavat juuri teidän rakkaudestanne.
Aloitin häiden kuvaamisen vuonna 2025 sen jälkeen, kun olin saanut kamerakalustoni päivitettyä niin että minulla oli luotettava varakalusto. Häiden sisältämiä tilanteita ei voi toistaa, joten en halunnut minkään laiterikon tai osaamattomuuden vuoksi asiakkaani menettävän tärkeitä hetkiä.
Nykyään tehtyäni kuvaamista pidemmän aikaa ammattimaisesti, olen kohdannut monia haasteita, selvinnyt niistä ja kehittänyt ammattitaitoani, jotta asiakas saa parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Vaikka häät ovat passikuvan jälkeen se ensimmäinen mitä monille tulee mieleen valokuvaamisesta, se on yksi haastavimmista kuvata valon ja tilanteiden toistamattomuuden vuoksi. Vaikka budjetti olisi tiukoilla, kannattaa panostaa ammattilaiseen, koska vuosien päästä sinulla on varma muisto siitä rakkaudesta jota tunsitte tuona päivänä.
Häät neljässä eri hintaluokassa:
Essential - Vihkiminen ja potretit 500€
Extended - Vihkiminen, potretit ja juhlien alkuosa 750€
Complete - Juhlapäivä vihkimisestä iltaan, potretit 950€
Signature - Koko päivä valmistautumisesta iltaan asti, potretit ja extra-parikuvaus kuvauspalaverin yhteydessä 1150€
Tarkemmat tiedot hinnastosivulla
Toimintamallini hääkuvaajana:
Pyrin olemaan huomaamaton ja annan tilanteiden tapahtua luonnollisesti. En kuitenkaan jää arkailemaan, pelkää ohjata tai liikkua tilanteen vaatiessa - samalla kun kunnioitan juhlan kulkua, ihmisiä ja hetkiä.
Lopputuloksena syntyy kuvia, joista erottuu aitous, sekä harkittu estetiikka ilman pakotettua poseeraamista tai jäykkyyttä.
Hääkuvausprosessi alusta loppuun:
Yhteydenotto & Varaus - Kaikki alkaa ensimmäisestä viestistä. Keskustelemme hääpäivän luonteesta ja sopivasta kuvauspaketista. Varaus vahvistetaan kirjallisesti viestillä, eikä käytössä ole tällä hetkellä erillistä varausmaksua.
Ennakkotoiveet - Toivon että mietitte etukäteen millaisia kuvia haluatte sekä potreteissa että ryhmäkuvauskokonaisuuksissa. Tämä auttaa pitämään kuvaushetket sujuvina ja hääpäivän aikataulun hallinnassa.
Kuvauspalaveri - Mikäli aikataulu tai ohjelmalehtinen on tiedossa, käydään se läpi n. 1kk ennen häitä kuvauspalaverin yhteydessä. Palaverissa varmistetaan teidän toiveenne ja se että minä olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kirjoitamme palaverissa myös kirjallisen sopimuksen, jonka löydät nettisivultani yläpalkin osiosta: “Valokuvaussopimus”
Hääpäivä - Toimin sovitun aikataulun mukaisesti. Tavoitteeni on ettei teidän tarvitse miettiä kuvaamista hetkeäkään vaan voitte keskittyä toisiinne ja vieraisiin.
Kuvien toimitus - Kuvien toimituksen ehtona on kuvauksen maksaminen. Laitan laskun sähköpostiinne ja laskun maksamisen jälkeen toimitan kaikki onnistuneet kuvat 1-4 viikon kuluessa riippuen kuvamäärästä ja kokonaisuuden laajuudesta.
Usein kysytyt kysymykset:
Entä jos sataa?
Sade ei ole este kuvaukselle. Varaudun aina vaihtoehtoisiin potrettikuvauspaikkoihin ja/tai hyödynnän säätä osana tunnelmaa.
Jos aikataulu venyy?
Muutoksia ja yllätyksiä tulee aina. Sovitun paketin puitteissa toimin joustavasti ja priorisoin olennaisimmat hetket.
Kuinka monta kuvaa saamme?
Kaikki onnistuneet kuvat, karkea arvio kuvamäärästä on n. 30-50 kuvaa/kuvaustunti.
Miten editoit kuvat?
Pyrin ajattomuuteen, levollisuuteen ja raikkauteen. En seuraa trendejä kuten tee heilahtaneita kuvia tai yritä jäljitellä filmiä.
Voiko päivämäärän varata ennen päätöksen tekoa?
Päivämäärä varataan vahvistuksen yhteydessä. Pyrin kyllä joustamaan varsinkin jos hääpäivänne ei osu sesonkiin, mutta en voi luvata että päivämäärä pysyy auki, jos joku toinen haluaa varata minut tuolle päivälle.