Blogi 1: Uusi alku 2.0

Mulla on viimein tullut takaisin tarve jakaa ja kirjoittaa. Tällä kertaa blogin painopiste ei ole enää niinkään omien haasteiden ja niistä selviytymisen pyörittelyssä, vaan inspiroitumisessa, rohkaisussa ja käytännönläheisessä pohdinnassa.

Halusin muuttaa blogin suuntaa, koska olen tiivistänyt brändiäni ja haluan, että jokainen osa-alue tukee sitä. Ilman selkeää brändiä – eli tunnetta, mielikuvaa tai odotusta – on hankalaa löytää itselle sopivaa asiakaskuntaa, edistyä ja vakiinnuttaa oma paikkansa muiden tekijöiden joukossa. En kuitenkaan näe muita kilpailijoina, vaan kollegoina, joilla jokaisella on omat vahvuutensa ja asiakkaansa.

Lopetin blogin kirjoittamisen kesällä -25, ja oikeastaan syy siihen oli liika kiire, heikko aikataulutus sekä itselleni kasatut suorituspaineet. Nämä haasteet eivät ole vieläkään täysin poistuneet, mutta asenne on kuitenkin kokenut muutoksen.

Pohjustan menneisyyttäni sen verran, että jos joku ei ole koskaan lukenut blogiani: olen kärsinyt perfektionismista ja erilaisista riippuvuuksista sekä niihin liittyvistä lieveilmiöistä. Näistä ei hävetä puhua, koska ne ovat osa kasvutarinaani ja toisaalta tehneet minusta ymmärtäväisemmän. Ne ovat myös avartaneet näkökulmia, joita voin soveltaa asiakaskohtaamisista lähtien ihan kaikkeen mahdolliseen.

Nyt painopiste on kuitenkin eteenpäin menemisessä. Jokaisella on ongelmia, joista saa kuulla jatkuvasti – enkä jaksa itsekään enää jauhaa niistä. Olen kyllästynyt myös kuuntelemaan yleistä narinaa siitä, kuinka se, tämä ja tuo on huonosti.

Tässä blogissa nostan esiin KOLME minua auttanutta keinoa ja kerron, miten sovellan niitä käytännössä. Jos näistä ajatuksista on sinulle hyötyä, voit jättää kommentin tuohon alas tai laittaa vaikka Instagramin kautta viestiä ja kertoa, mitä tykkäsit. Blogin kirjoittamisen paras puoli on aina ollut se, kun joku muu inspiroituu ja kertoo omia ajatuksiaan. Yhteinen ja jaettu ilo on paras ilo.

Ensimmäinen – ehkä kliseinenkin – ajatus on myönteisyys. On helppo sanoa, että ajattele positiivisesti, mutta kun tuntuu että kaikki ympärillä kiukuttelevat ja narisevat, se ei todellakaan ole helppoa. Positiivisuus ei ole ylioptimismia, naiiviutta tai sitä, että huonot asiat kielletään, vaan puhtaasti painopiste ajattelussa.

Olen ottanut tavaksi, että aina kun ahdistavat tai kielteiset tunteet nousevat pintaan, yritän miettiä, mistä olen tänään kiitollinen tai mikä on sujunut hyvin. Viime viikolla esimerkiksi oli hienoa, että sain hoidettua kaikki kuvauskeikat ajallaan, vaikka aamun lähtö myöhästyi 20 minuuttia ja olin koko ajan hieman jäljessä aikataulusta.

Samaan aikaan tyttäreni kävi ensimmäisellä tanssitunnillaan ja panikoi sitä etukäteen ihan kunnolla. Olin ilkeä isä ja pakotin hänet sinne, koska tiedän, että hän luovuttaa helposti, jos jokin uusi asia pelottaa. Lopulta tunti oli ohi ja hän halusi ilmoittautua kevätkaudeksi tanssitunneille, koska siellä oli ollut niin kivaa. Vaikeita päätöksiä nyt – helpompi elämä tulevaisuudessa.

Näitä kiitollisuuden aiheita löytyy yllättävän helposti, kun sitä alkaa tietoisesti harjoitella. Olen huomannut, että tämän ajattelumallin myötä ahdistus on merkittävästi vähentynyt ja minulla on hyvä akuutti vastalääke lamaantumista vastaan. Se on itselleni henkilökohtaisesti todella tärkeä merkkipaalu.

Toinen olennainen keino liittyy ajattelumalliin eli vastuunkantoon – sekä teoista että ajatuksista. On helppo syyttää muita siitä, miksi asiat eivät suju. On totta, että esimerkiksi vaikea lapsuus voi johtaa huonoon itsetuntoon, mutta menneisyydessä kuullulle vähättelylle ei tarvitse antaa loputonta valtaa.

Toisaalta, jos epäonnistuu, on todella vapauttavaa todeta: hei, mä mokasin. Syyllisten etsiminen esihenkilöstä universumiin ei ole koskaan tehnyt kenenkään oloa pitkällä aikavälillä paremmaksi.

Paljon riippuu siitä, missä kohtaa itse on, mikä ajattelutapa toimii. Jos kärsii voimakkaasta itsesyyllisyydestä, voi aluksi olla hyvä ulkoistaa ongelmia ja keventää syyllisyyden taakkaa. Minulla tämä johti lopulta siihen, että kiikkulauta heilahti toiseen ääripäähän eikä vastuuta tullut otettua enää mistään.

Se pakotti näkemään, mihin voin itse vaikuttaa, miten voisin toimia jatkossa toisin mokatessani, mutta samalla välttää turhaa selittelyä ja perustelua. Tilanteiden purkaminen vaatii ajattelukykyä, mutta kypsyyttä on seistä selkä suorana, ottaa vastuu teoistaan ja tehdä suunnitelma siitä, miten selvitä jatkossa yhtä hyvin – tai paremmin.

Esimerkkinä tästä: mokasin eräässä työssä, tein virhearvion väsyneenä, ja myös vuoroa edeltäneet stressaavat tilanteet tekivät virheen jossain määrin ymmärrettäväksi. Silti sanoin rehdisti esihenkilölle, että minulla ei ole tilanteeseen mitään hyvää selitystä – mä mokasin. Tuntuu, että tämä on nykyään niin harvinaista, että pomotkin katsovat silmät lautasina, kun ei yritäkään puolustella tai selitellä. Tässä on helppo erottua edukseen.

Kolmas apukeino on hyvin käytännöllinen: fyysinen rauhoittuminen. Jos huomaan käyväni kierroksilla, lopetan sen mitä olen tekemässä ja menen hetkeksi makuulle. Suljen silmät, hengitän rauhallisesti ja käyn kehoa läpi päälaesta varpaisiin, kehon osa kerrallaan, jotta saan rauhoituttua.

Tätä kutsutaan NSDR-tekniikaksi (Non-Sleep Deep Rest). Joidenkin tutkimusten mukaan se voi laskea stressiä tilapäisesti, aktivoida parasympaattista hermostoa ja auttaa dopamiinitasojen palautumisessa tai hetkellisessä nousussa. Rentoutuminen itsessään vähentää kortisolia, eli niin sanottua stressihormonia, ja olo rauhoittuu, jolloin eteenpäin jatkaminen on helpompaa.

Kaikki nämä keinot ja toimintamallit ovat kuitenkin marginaalisia eivätkä korvaa säännöllistä rytmiä, terveellistä ruokavaliota, liikuntaa tai hyviä ihmissuhteita. Ne antavat kuitenkin vähän lisää ja paikkaavat esimerkiksi sitä, että unet ovat työ- ja perhetilanteen vuoksi olleet viime aikoina heikot. Kevään myötä uskon tilanteen muuttuvan.

Oli tosi kiva kirjoittaa pitkästä aikaa. Julkaisen näitä blogeja aluksi epäsäännöllisesti, kunnes saan selville, milloin minulla on realistisesti aikaa lukita tämä johonkin tiettyyn päivään. Tavoittelen yrittäjyydestä huolimatta tasaista elämää ja arkea sekä selkeitä rutiineja, joita on helpompi seurata.

Kiitos kun luit. Aion olla avoin koko tämän valokuvausyrittäjyysmatkan ajan siitä, mitä teen, mihin etenen ja mitä haasteita tulee eteen. En väitä olevani ekspertti kaikessa. Tämä on oppimismatka, jolla on jo selvitetty monta kuoppaa. Jatketaan yhdessä matkaa kohti uusia, jännittäviä tilanteita. Seuraavalla kerralla varmasti hieman enemmän päivityksiä siihen mitä on tässä välissä tapahtunut nimenomaan valokuvauksen saralla. Hei vaan!