Blogi 12: Uutena projektina luontokuvaus

Ystäväni Jutta kysyi sunnuntai-iltana, joko olen kirjoittanut blogin majavasta. En ollut kirjoittanut tuolloin vielä sanaakaan, koska tultiin juuri reissun päältä, mutta nyt voisin kirjoittaa.

Meillä on ollut joka vuosi tapana käydä katsomassa kirsikankukkia näin toukokuussa, ja aikaisemmin matka on suunnannut Helsingin Roihuvuoreen. Viimeisten vuosien puidenleikkauskatastrofin jälkeen ollaan katsottu myös muita paikkoja, koska alaoksat vedettiin siellä uuden puutarhurin toimesta pois, eli juuri ne kuvattavimmat oksat, ja polttoaineen hinnat huitelevat muutenkin tähtitieteellisiä lukemia. Tänä vuonna käytiin Kotkan Karhulan Jokipuistossa, joka osoittautui muutenkin todella kauniiksi miljööksi viettää sekä piknikkiä että ottaa muutamia vuotuisia perhekuvia. Näistä kuvista on vuosi vuodelta kiva seurata, miten erityisesti lapset ovat kasvaneet.

Tänä viikonloppuna oli muutenkin pari yksityiskuvauskeikkaa vaihteeksi yrityskuvausten sijaan. Se on kivaa vaihtelua, kun pääsee “normaalien” ihmisten kanssa juttelemaan, tutustumaan ja ottamaan heistä samalla hienoja kuvia. Monipuolisuus ja vaihtelu auttaa jaksamaan ja tekemään tätä työtä taas uudella mielenkiinnolla. Kyllä mulla välillä tulee niitä hetkiä, etten jaksa nähdä kameraa, mutta pääosin tää monipuolinen kuvaaminen on tuonut vain uutta mielenkiintoa ja avannut myös näkökulmia jo aikaisempiin osaamisalueisiin.

Uutena harrastuksena käynnistyi nyt toden teolla luontokuvaaminen. Mä hankin pidemmän matkan zoom-objektiivin ja pääsin heti tutustumaan lähiluontoon sen kanssa. Oon yrittänyt muutenkin keksiä, miten saisin yhteisiä hetkiä vanhimman tyttäreni kanssa, ja hän on selkeästi alkanut innostua luonnosta ihan tosissaan. Tyttäreni koviten selattu kirja on sellainen paksu lintukirja, mistä voi myös kuunnella lintujen ääniä. Nyt ollaan käyty kävelemässä tai pyöräilemässä ja etsimässä erilaisia eläimiä, ja hän on siitä aivan innoissaan.

Aikanaan kun aloitin kuvaamisen, lainasin vaimon siskolta teleobjektiivia, jotta pystyin kuvaamaan lintuja sekä oravia, mutta en koskaan kunnolla hurahtanut siihen. Luontokuvaus on myös todella aikaa vievää ja usein pelkkää odottelua, eikä minulla ole koskaan löytynyt sille aikaa. Nyt ensimmäistä kertaa, kun voin yhdistää tämän ajan yhteiseksi lapseni kanssa, se alkaa tuntua järkevältä. Mä oon sitä mieltä, että nää on niitä hetkiä, jotka hitsaa meitä myös yhteen ja mahdollistaa avoimet välit ja vapaan keskustelun.

Meillä sattui käymään heti ekalla yrityksellä hyvä säkä, kun päästiin kuvaamaan lähiympäristön majavan poikasta uiskentelemassa. Muutaman päivän päästä kävin kuvaamassa aikuisia majavia myös kuivalla maalla syömässä, ja tänä iltana käytiin vielä katsomassa niiden uimista padon lähellä ihan muutaman metrin päästä. Majavat ovat kuulemma kohtalaisen huononäköisiä, mutta niillä on hyvä hajuaisti ja todella tarkka kuulo. Sen takia oltiin tyttäreni kanssa niin paikallaan kuin mahdollista, enkä uskaltanut ottaa kuvaa, ettei majava säikähdä kameran nostamista. Toisaalta se oli ihan vaan hyvä asia, että tuo hetki meni katsellessa eikä kuvatessa.

Sain myös luotettavasta lähteestä vinkin, että lähiympäristössä pyörisi myös yksinäinen susi ja jokuinen kauris pienessä laumassa. Kettuja Lappeenrannassa on todella paljon, joten niitäkin näkyy tosi usein. Jatkossa koitan kuljettaa kameraa jatkuvasti autossa mukana, kun liikun, jotta en menetä yhtään ohikiitävää eläinkohtaamista. Tärkeintä ei ole edes hyvien kuvien saaminen, vaan kunnioitus luontoa ja sen ihmeellisyyttä kohtaan. Luonto ja eläimet yhdessä myös ainakin minua rauhoittavat ja laskevat henkisiä kierroksia tosi paljon.

Pieni sivusilta, joka johtaa takaisin aiheeseen. Mä käyn tällä hetkellä ahdistuksen käsittelyn lyhytterapiassa, ja siellä me yritetään löytää konkreettisia keinoja purkaa stressiä, hallita ahdistukseen johtavia toiminta- ja ajatusketjuja sekä toisaalta antaa vaan olla ja hyväksyä tietyt tunteet ja ajatukset sen sijaan, että niistä ahdistuu tai syyllistyy. Mä oon alkanut hyväksyä myös sitä, että tietynlainen addiktoituminen on osa mun persoonallisuutta, ja olla ihan ok sen kanssa, että tarvitsen jotain projekteja tai muuten elämäniloni katoaa kuin sukka pesukoneeseen.

Sen takia mulla on aina joku projekti päällä, koska se auttaa sekä pitämään yllä mielenkiintoa arjessa että tukee mun jaksamista kokonaisvaltaisesti. Yritin vuosia löytää “tasapainoa”, eikä siitä tullut yhtään mitään. Mulla tää luontokuvaukseen panostaminen antaa tällä hetkellä rauhoittavaa tunnetta, jota en pysty selittämään. Tämän lisäksi, kun keskittymisen kohde on tervehenkinen ja itsessään rauhoittava, se auttaa myös tukemaan tätä ajoittain kuormittavaa yrittäjän arkea.

Kokonaisuudessaan tää kokoaikainen yrittäminen on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle. Mulla on kuvauskeikkaa pääosin 4–6 päivänä viikosta, ja usein päivät on buukattu lähes täyteen. Uusia yhteistyömahdollisuuksia nousee, oon verkostoitunut jatkuvasti paremmin ja maine alkaa kiiriä edellä. Tällä hetkellä ei ainakaan näytä siltä, että pitäisi talvella palata hoitotöihin starttirahan jälkeen. Maanantai alkaa muutamalla asuntokeikalla ja editoinneilla. Uuteen viikkoon iloisin mielin!