Blogi 30: Opit kesän hääkuvauksista

Tää oli nyt ensimmäinen kesä, kun laitoin kunnolla tuulemaan hääkuvausten osalta, koska aloitin häiden markkinoinnin edeltävänä kesänä. Kaiken kaikkiaan tein viidet häät ja kaikki poikkesivat paljonkin toisistaan. Vierasmäärät vaihtelivat noin 10:stä 100:aan ja kaikki häät oli myös suunniteltu menemään hieman eri tavalla. Tässä nyt minun huomioni haasteista kohti positiivisia.

Ensimmäinen haaste kuvaajana on se, että kaikki ajoittivat ruokailun liian tiukkaan väliin, minihäitä lukuun ottamatta. Lähes järjestään tunti oli se aika, jonka parit olivat varanneet syömiselle. Paras suoritus oli 1,5 tuntia ja pahimmillaan siihen meni 2,5 tuntia. Tää aiheuttaa toki viivettä muiden ohjelmien alkamisessa, mutta myös sen, että jos kuvien ottoa on suunniteltu ryhmissä syömisen jälkeen, saattaa olla jopa haastavaa löytää kaikkia henkilöitä. Mun mielestä isommissa häissä ruokailulle kannattaa sipaista minimissään kaksi tuntia.

Toinen haaste on se, että kuvaamisesta ollaan kyllä valmiita maksamaan, mutta sille ei välttämättä varata riittävästi aikaa. Käytännössä potretit onnistuu 15 minuutissa, mutta silloin yleensä asetelmien määrä jää vähäiseksi, eikä pari useinkaan ehdi stressissä rentoutua niin, että saataisiin ne parhaat kuvat. Ne tulivat yleensä vasta noin puolen tunnin kuvauksen jälkeen, joten hyvä aika yhteiskuville oli vähintään 45 minuuttia.

Sain jo heti alussa kollegoilta vinkin, että pyydä pareja miettimään ryhmäkokonaisuudet valmiiksi ja nimeämään ne. Samalla kannattaa mielellään pohtia selkeää kuvaussuunnitelmaa yhteistyössä parin kanssa niin, että jokaiselle asialle on omat kolonsa.

Aivan huikea esimerkkiä löytyi viimeisimmistä häistä, joissa pari oli laminoinut kaksiosaisen kuvausohjelman alusta loppuun. Siinä oli myös ryhmäkokonaisuudet helposti nähtävillä. Tämän myötä pystyin helposti huutelemaan ryhmät kokoon ja pysyttiin todella hyvin aikataulussa koko ajan. Kesän aikana monessa kohtaa tuli kova kiire ja sitten jouduttiin vain skippaamaan ryhmäkuvia, koska niille ei ollut selkeää paikkaa aikataulussa.

Kolmas asia, jonka oikeastaan tajusin ohjeistaa pareille vasta kahdessa viimeisessä hääkuvauksessa, oli pyytää tekemään kaikki todella hitaasti. Suorastaan äärimmäisen hitaasti.

Varsinkin vihkimisessä stressi on sen verran pinnassa, että esimerkiksi sormuksen vaihto saattaa tapahtua niin nopeasti, ettei kuvaaja ehdi mukaan. Tästä huolimatta missasin juuri viimeisissä häissä toisen sormuksen vaihdon, kun kamera tarkentikin taustaan eikä sormiin. Tää on osittain kameratekninen haaste, jonka fiksaan hommaamalla Lumixin lippulaivamallin, jossa tarkennusjärjestelmä on parempi yksittäisessä tarkennuspisteessä. Kuitenkin jo 5–10 sekunnin käyttäminen antaa paljon suuremman mahdollisuuden onnistua. Tätä tuun jatkossa painottamaan pareille jo palaverista lähtien, jotta se olisi selkäytimessä tositilanteessa.

Mitä myönteistä tästä kesästä on opittu, niin ainakin editoimaan. Ja jos ei sitä, niin ainakin rohkeasti ottamaan omaa suuntaa siinä.

Aika moni hääkuvaaja tekee sellaista desaturoitua tyyliä, jossa värit eivät varsinaisesti vastaa todellisuutta, vaan niitä on usein rajattu, poistettu, pastellisoitu, pehmennetty tai muuten muokattu. Sen sijaan itse pyrin kontrastiseen realismiin, jossa ihmiset ovat usein osa ympäristöä ja toisaalta mahdollisimman paljon omia itsejään. Ihan turhaan pyrin jäljittelemään toisia, kun lopulta vain turhaudun siihen, ettei se mitä luon ole minua mitenkään. Samalla asiakkaiden odotukset ovat paljon selkeämmät, kun oma tyyli näkyy johdonmukaisesti.

Ehkä paremmin näiden häiden myötä hahmottui myös luonnollisesti se kulku, miten häät ja varsinkin seremonia etenee. Sen ansiosta osaa jo odottaa seuraavia hetkiä paremmin. Esimerkiksi se, että tarkentaa jo valmiiksi käsiin ennen kuin sormukset otetaan esiin, auttaa vähän. Tempon hidastaminen auttaa paljon.

Sen kuitenkin totean ilokseni, että asiakkaat olivat lähtökohtaisesti hyvin tyytyväisiä prosessiini. Vaikka ensimmäistä kertaa editointitavan muutos räpsähtikin ikävästi sormille, ei se kuitenkaan ole pysäyttänyt intoa jatkaa. Olen myös iloinen siitä, että voin maksaa takaisin yhdelle parille potretit, jotka kiireen ja kelin vuoksi eivät menneet aivan nappiin. Virheitä noin suuressa kokonaisuudessa tulee väistämättä, koska me kaikki ollaan vain ihmisiä.

Yritin pitkään integroida kiinteäpolttovälisten objektiivien käyttöä hääkuvaukseen, mutta toistuvasti täytyy todeta niiden lähinnä turhauttavan minua. Monissa juhlapaikoissa tila on sen verran rajallinen, tai se kohta missä seisot estämättä ketään näkemästä on vielä rajatumpi.

Kokeilin viimeisimmissä häissä vaihtaa ryhmäkuvien jälkeen 35/85-comboon, mutta minulla meni hermo siihen, että kuvakulmat jäivät liian yksipuolisiksi, vaikka valoa niillä saakin enemmän. Kohina ei kuitenkaan moderneilla kameroilla ole mikään ongelma. Varsinkin kun tykkään käyttää paljon salamaa lisävalona, ei luonnonvalon puutekaan ole esteenä. Nykyinen zoomini on niin älyttömän monipuolinen ja vielä valovoimainen, että selviän sen kanssa alusta loppuun. Ainut haaste on paino, mutta onneksi olen kohtalaisen hyvässä fyysisessä kunnossa, joten sen kantaminen ei ole mikään ongelma.

Sekin täytyy todeta, että mielestäni salamaosaaminen on käytännössä pakollista hääkuvauksessa, koska valo tippuu jossain kohtaa aivan olemattomiin. Paikat itsessään saattavat myös olla hyvin pimeitä, eli niin sanotusti tunnelmallisia. Paikka vaikuttaa kuviin ihan älyttömän paljon. Jos odottaa Comojärven luksusvillojen luukkia, pitää häät olla myös sellaisessa paikassa. Valkoinen katto ja seinät auttaa vähän, mutta kartano auttaa paljon.

Häät sisältävät niin monen eri kuvauksen elementtejä, että olen hyvin kiitollinen siitä, etten aloittanut niistä. Hautajaiset sen sijaan on hyvä ponnahduslauta, koska kukaan ei käytännössä koskaan valita kuvista, ne ovat korkeintaan parin tunnin mittaiset ja runko on hyvin samankaltainen seremonioineen ja dokumentointeineen. Usein kappelit ovat myös niin pimeitä, että salaman käyttö on hyödyksi. Tähän kun lisää potrettien ottamisen erikseen ja treenaa ohjaamista ilman aikapainetta, saa jo hyvän käsityksen hommasta. Lisäksi ruokien, yksityiskohtien ja tilakuvien harjoitteleminen ihan vain kotiympäristössä viimeistelee harjoituksen. Ei kuvaaminen itsessään ole varsinaisesti vaikeaa, mutta monen pallon jonglööraaminen samaan aikaan vaatii harjoitusta.

Lopuksi täytyy todeta, että hääkuvaus on todella kivaa puuhaa ja ensi kesä alkaa iloisesti täyttyä niistä. Touko- ja kesäkuulle olisi vielä hyvinkin monta viikonloppua vapaana, mutta toki en pahastu, jos saa hieman lomaakin, koska heinäkuusta syyskuuhun on luvassa melkoinen puristus peräkkäisine viikonloppuineen.

Meillä on omat 10-vuotishääpäivät 10.7., johon menee väistämättä myös paljon aikaa. Hyväksyn kuitenkin jo tässä vaiheessa sen tosiasian, että kuvien toimitukset tulevat kasaantumaan ja menemään pidemmälle syksyyn tulevan kesän kuvausten myötä.

Mukavaa ja kaunista syksyä kaikille. Odotellaan kunnollisen ruskan saapumista. Perhekuvauksia on tulossa jonkin verran, joten ne ovat kiva lisä näihin pimeneviin iltoihin. Hei vaan!