Blogi 29: Oman rytmin hyväksyminen

Repäistään taas totuttuun tapaan blogi silloin, kun siltä tuntuu. Mä oon tällä hetkellä vähän kahden vaiheilla siitä, kuinka paljon haluan pitää kiinni erilaisista säännöistä, jotka koskee mun omaa tekemistä. Tavallaan säännöt luo turvaa ja selkeyttä, mutta samalla ne aiheuttaa helposti liian ahtaat raamit, joiden myötä tulee pettymyksiä, varsinkin jos niitä itselleen tehtyjä lupauksia ei pystykään pitämään.

Mulla on ollut aina haasteena sietää pettymyksiä, ja sen vuoksi olen pyrkinyt kehittämään sekä keinoja niiden sietämiseen että tapoja välttää turhia pettymyksiä jo alun alkaen. Kun kuormaa vähentää molemmista päistä, jäljelle jäävää kuormaa on helpompi sietää eikä kaikki pääse kasaantumaan. Juuri nämä “maanantaisin” ilmestyvät blogit on hyvä esimerkki asiasta, joka saa nyt elää vähän omaa elämäänsä. Podcastikin junnaa paikallaan, koska toistaiseksi jokaisessa päivässä on niin paljon tekemistä, ettei noin kymmenen tunnin editointisessiolle ole yksinkertaisesti löytynyt aikaa.

Yksi hankinta, jonka uskon helpottavan henkistä kuormaa, on paremman läppärin hankinta. Tilasin MacBookin, joka tulee jossain kohtaa, ja sen myötä pystyn tekemään töitä myös ilman, että mun tarvitsee aina mennä toimistoon. Samalla olen paremmin perheen käytettävissä, jos teen esimerkiksi editointia tai muita kevyempiä hommia. Puhelimella pystyy nykyään tekemään paljon, mutta lapset eivät ymmärrä sitä, jos teen töitä puhelimella. Heille se näyttäytyy helposti vain hupiselaamisena. En halua jättää heille myöskään sellaista mallia, että puhelin on jatkuvasti kädessä, vaikka todellisuudessa tekisinkin sillä töitä. Se on selkeästi yksi asia, josta haluan päästä eroon.

Kiinnostuksen aiheet ja asiat, joihin keskityn, menevät itselläni niin vahvasti vaiheissa, että täytyy vain yrittää hyväksyä tietty epäsäännöllisyys. Tällä hetkellä some alkaa taas ahdistamaan, ja siksi sen päivittämistä ja seuraamista pitää malttaa vähentää hetkeksi. Aloitin myös käymään ryhmässä keskittymisvaikeuksien hoitoon, ja sielläkin on painotettu sitä, kuinka iso rooli puhelimella voi olla näiden haasteiden lisäämisessä. Se on hankala yhtälö, kun samalla puhelin on työväline, mutta varmasti tasapaino on mahdollista löytää.

Vastapainoksi olen yrittänyt palauttaa kuntoilua maltillisesti takaisin arkeen. Jo pieni kymmenen minuutin käsipainotreeni tuntuu tekevän ihmeitä päälle, ja siksi teen mieluummin vaikka joka päivä pienen treenin kuin huhkin kaksi tuntia jossain punttisalilla. Sen verran ymmärrän urheilusta, että oikeasti melko pienelläkin määrällä voi saada jopa lihaskasvua aikaan, kunhan lihasta rasitetaan riittävästi. Eikä lihaskasvu ole tässä edes varsinainen tavoite, vaan puhtaasti henkinen hyvinvointi liikunnan kautta. Treenin jälkeen ajattelen ainakin hetkellisesti paljon selkeämmin ja pystyn keskittymään asioihin pidempään. Eilen oli lapseni ensimmäinen vanhempainilta, ja pystyin seuraamaan jopa 45 minuuttia ilman, että huomio alkoi jatkuvasti harhailla. Pohjalle olin tehnyt 15 minuutin treenin.

Mitä tulee valokuvausyritykseen, olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, että työtilauksia on satanut vielä syyskuun ja sateiden alkamisen jälkeenkin. Lokakuun loppuun pamahti vielä siviilivihkiminen ja potretit sekä ensi huhtikuulle häät. Tämän kuun lopussa on yksi videohaastatteluprojekti ja urheilukuvausta Mikkelissä. Asuntojakin tulee tasaisesti, koska Zentuvo sai taas neuvoteltua uuden sopimuksen ison välitysliikkeen kanssa, ja tietysti edellisetkin yhteistyöt rullaa siinä rinnalla. Käytännössä ei onneksi ole ihan niin kiire kuin tästä listasta voisi päätellä, mutta hyvässä vauhdissa edistytään. Jokaiselle päivälle riittää tekemistä, eikä ainakaan toistaiseksi tarvitse pelätä rahojen loppumista.

Yksi hyvä ja varmasti monelle täysin ilmiselvä keino editointiin keskittymiseen on musiikin kuuntelu. Mä oon jostain syystä tehnyt tähän mennessä suurimman osan tietokonehommista hiljaisuudessa, vaikka se tuntuu vaikeuttavan keskittymistä valtavasti. Pienikin narahdus tai puhelimen kilahdus voi johtaa siihen, että huomio herpaantuu kokonaan.

Nyt olen kuunnellut vanhoja suosikkeja teini-iän ajoilta ja katselin myös sivusilmällä Ylen Kaamos-dokumenttia suomalaisen metallimusiikin historiasta. Toi dokumentti on kyllä uskomattoman hyvin tehty ja kertoo hienosti siitä, miten metallimusiikkiin liittyneestä stigmasta päästiin ajan myötä ainakin osittain eroon. Toki metallin eri alalajeista löytyy myös väkivallan romantisointia ja kaikenlaista käsittämätöntä kirkonpolttomeininkiä, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Äärinäkemykset on kuitenkin aina oma asiansa, eikä niitä pidä sekoittaa tai yleistää koskemaan kaikkea. Samaa äärilaitaa löytyy tavalla tai toisella melkein mistä tahansa musiikkityylistä tai alakulttuurista.

Kiitos taas kaikille blogin lukijoille. Mä pidän tän tällä kertaa vähän lyhyempänä, että kerkeän hoitaa tämän viikon editoinnit alta pois ja valmistautua ensi lauantain isoihin häihin.

Mukavaa viikkoa sinulle!