Blogi 6: Kolme oivallusta vuorovaikutuksesta, tunteista ja yrittäjyydestä

Mä oon sanonut tosi monelle, joiden kanssa oon jutellut tästä valokuvauksesta enemmän, että tekniikka on oikeasti tosi sekundäärinen osa sitä, mitä tämän ammatin harjoittaminen vaatii. Tiedän valokuvaajia, jotka on ihan uskomattomia taiteilijoita, mutta silti yritystoiminta ei tahdo lähteä kunnolla toimimaan. Toisaalta tiedän myös aika keskinkertaisia kuvaajia, joilla toiminta pyörii hyvin ja luotettavasti. Mun mielestä kommunikointitaidot on kaikista tärkeimmät.

Jos pureudutaan ihan ytimeen, niin kyse on lopulta vuorovaikutuksesta. Varsinkin täällä Suomessa on tosi paljon sanatonta ja “lue rivien välistä” -viestintää, ja jos sitä ei osaa tulkita, menee helposti metsään. On pakko käyttää tässä esimerkkinä ihan muutaman päivän takaista tilannetta, jossa asiakas otti minuun yhteyttä, kun toisen kuvaajan kanssa ei ollut natsannut. Toinen kuvaaja oli tehnyt virhetulkinnan siitä, mitä asiakas haluaa, ja ehdottanut potrettien lisäksi boudoir-kuvia. Itse en tällaisia kuvia ota, ja se oli luonnollisesti mun etu, mutta tää on mun mielestä loistava esimerkki siitä, miten pitää olla ihan varma ennen kuin ehdottaa mitään vähänkin poikkeavaa. Oli kyse sitten treffeille pyytämisestä tai hinnan ehdottamisesta asiakkaan kyselyyn.

Varsinkin tän tekoälyn nousun myötä monien ihmistaidot saattaa heikentyä entisestään. Jos aikaisemmin oli jo vaikeaa tavata enää livenä sosiaalisen median nousun jälkeen, kun kommunikointi siirtyi viesteihin, niin mitä se sitten on nyt. Ihmiset on entistä yksinäisempiä ja turhautuneempia, ja myös sanattomien viestien tulkitseminen tuntuu monella olevan entistä kehnompaa. Sen takia tää taito mun mielestä korostuu entisestään, ja siinä on myös yrittäjänä ja ihmisenä mahdollista erottua edukseen.

Kuuntelemisen opettelu

Itselleni iso ja merkittävä askel on ollut se, että osaan oikeasti olla myös hiljaa. Mulla oli aikaisemmin tosi kova tarve vaan puhua ja puhua sekä olla esillä, eikä ihme, että toiset ympärilläni välillä vaivaantuivat. Kun riisuin pois tarpeen olla merkittävä ja spesiaali, aloin nähdä maailman aivan eri silmin. Ihmisten kuunteleminen ja laajentavien kysymysten esittäminen on paljon mielenkiintoisempaa. Oma tietomäärä kasvaa ainoastaan ulkopuolisen syötteen myötä, eikä sitä omaa levyä jaksa kovin pitkään kuunnella. Tottakai tasapainoa tarvitaan myös siinä, että avaa suunsa silloin kun sitä tarvitaan, mutta painopisteen yritän pitää kuuntelussa.

Kyllähän sitä aika ajoin tuntee itsensäkin yksinäiseksi, ja silloin haluaa myös puhua ja vuodattaa. Paras ystäväni saa aina kunnon ryöpytyksen, kun ehditään näkemään. Sitä vartenhan ystävät osittain ovatkin, mutta haluaisin olla itsekin enemmän kuulevana osapuolena. Täytyy jatkaa harjoituksia.

Omien tunteiden äärelle pysähtyminen

Toinen oivallus liittyy omien tunteiden käsittelyyn. Se on aika klisee, että suomalaiset miehet eivät osaa puhua tunteistaan, mutta kyllähän siinä jotain perää on. Monet meistä on opetettu lapsesta lähtien painamaan tunteet syrjään ja puhumisen tai käsittelemisen sijaan tekemään jotain muuta, jotta tunnetila unohtuisi. Ei tietysti jokaista pientä heilahdusta tarvitsekaan käsitellä, mutta jos tunteet alkavat syystä tai toisesta ottaa liikaa valtaa, ne alkavat myös häiritä normaalia elämää. Alkoholi ja raskas liikunta auttavat ehkä hetkeksi, mutta ongelma pomppaa yleensä ennemmin tai myöhemmin takaisin pintaan.

Mä oon alkanut nyt terapian myötä pysähtyä omien tunteiden äärelle ja analysoida niitä. Se on kyllä tosi outo fiilis, mutta se oikeasti toimii. Esimerkiksi ahdistuksen noustessa oon pohtinut, että mistä tää kumpuaa. “Aa okei, musta tuntuu, että mä oon epäonnistunut.” “No miksi se tuntuu pahalta?” “No koska lapsuudessa virheiden tekemisestä rankaistiin ankaralla syyllistämisellä.” “Okei, no olenko mä enää lapsi? En ole.” “Mikä on pahin asia, mitä tässä tapauksessa voi käydä?” Sisäinen pallottelu on auttanut tosi paljon kaivautumaan syvemmälle ja löytämään niitä juurisyitä sen hetkiseen tunnetilaan, ja aika nopeasti se on saanut myös ahdistuksen laskuun. Eräs terapeutti kuvaili aikanaan, että ahdistus on kuin möykky tai lankakerä, jossa kaikki on solmussa. Tää ajatuspallottelu auttaa purkamaan niitä lankoja yksi kerrallaan.

Valokuvaus itsessään on aika yksinkertaista, kun ymmärrät säännöt, sulla on kokemusta ja tiedät mistä pidät. Ahdistus nousee enemmän kasaantuvista töistä, aikataulujen kiireellisyydestä, yllättävistä extrapaineista, rahahuolista ynnä muusta. Nää on ihan sitä normaalia yrittäjän arkea, jota pitää pystyä käsittelemään. On ihan ok olla joskus rikki, surra, murehtia ja kyntää, koska mitkään tunteet eivät itsessään ole vääriä. Tunteiden tehtävä on kertoa meille jotain ja viitoittaa suuntaa, ja niin sanotut negatiiviset tunteet — joka on musta vähän typerä termi — voivat olla todella tärkeitä ja auttaa meitä suojautumaan.

Onko olemassa negatiivisia tunteita?

Avaan nyt tätä kolmatta oivallusta. On aika yleistä ajatella, että viha, ahdistus tai pelko ovat ikään kuin negatiivisia tunteita, mutta onko ne todellisuudessa sitä? Sinähän voit olla vihainen siitä, että joku satuttaa toisia, ahdistunut silloin kun kuormitus on liian suurta tai peloissasi, kun kävelet pimeän lähiön läpi. Kaikki nämä esimerkit kuvaa sitä, että meidän keho yrittää suojella meitä vaaroilta ja auttaa tekemään ratkaisuja. Jos et tuntisi mitään silloin, kun joku satuttaa toisia, se olisi paljon huolestuttavampaa. Ahdistus voi auttaa meitä tekemään suunnanmuutoksen kevyempään, ja pieni juoksuaskel pimeässä lähiössä ei todennäköisesti haittaa mitään.

Toisaalta jos ajatellaan, että jollain herää esimerkiksi ihastumisen tunteita jotakuta muuta kuin omaa puolisoaan kohtaan, niin mistä se kertoo? Sehän voi kertoa siitä, että joku asia omassa parisuhteessa ei täyty, ja tämä tunne voi olla merkki siitä, että haasteen äärelle pitäisi pysähtyä. En siis itse näe, että olisi varsinaisesti kielteisiä tunteita, vaan enemmänkin haitallisia toimintatapoja, jotka aiheuttavat toisille tai itselle haittaa. Esimerkkitapauksessa oma moraali tietysti viitoittaa sen, millaisen ratkaisun siinä kohtaa tekee.

Se, ettei ala syyllistää itseään erilaisista tunteista, voi auttaa pysymään paremmassa tasapainossa. Tunteet myös tulee ja menee, joten kaikkia ei tarvitse ottaa yhtä vakavasti. Tämän asian pohtiminen on auttanut minua olemaan paljon vakaampi perheenisä ja parempi yrittäjä, joka tekee ratkaisut rauhassa ja ottaa huomioon useita tosiseikkoja ennen päätöstä. Myönnän kyllä, että minulla on taipumus toimia hyvin impulsiivisesti, mutta tämäkin vie aikaa. Uskon, että muutaman vuoden kuluttua tämä alkaa sujua huomattavasti luonnollisemmin.

Tää oli nyt vähän tämmöinen mielenterveysblogi ilman sen suurempia kuulumisia. Blogin kirjoittaminen jäi kuitenkin hieman jalkoihin, kun piti päästä kuvaamaan revontulia edellisenä iltana, joten kirjoitin tässä kahvikupin ääressä aika nopeasti sen, mitä tuli mieleen. Laitan tämän nyt ulos, ja jatketaan ensi viikolla mahdollisesti siitä, mitä kehitysaskeleita viime viikkoina on tapahtunut yrityksen saralla. Mukavaa maanantaita kaikille!