Lemmikit, nuo ihmisen sielunkumppanit ja ymmärtäjät. Se, joka aina odottaa eikä syyllistä vaikka olisi huono päivä.
Kun kotona on ollut kaiken kaikkiaan 14 koiraa, voidaan sanoa että niiden kanssa on tullut tutuksi. Tällä hetkellä koira tai mikään muukaan eläin ei ole itselleni järkevä hankinta, koska lapset vievät kaiken huomion muiden asioiden ohella.
Mä muistan lapsena kuinka meidän kaksi labradorinnoutajaa oli aivan parhaita, ne tuli viereen, puolusti tarpeen tullen ja nautti siitä että niiden kanssa juoksi ja heitti jotain lelua. Ymmärrän sen että moni pelkää eläimiä, koska ne aistii niin selvästi sen jos olet itse epävarma. Onneksi sain lapsena jo lahjaksi luottamuksen ja varmuuden miten tulla toimeen tämän ihmisen parhaan ystävän kanssa.
Muutkin eläimet ovat tulleet tutuksi. Hoidin kahta kissaa vuoden ajan opiskeluaikana (asuivat luonani) ja olen vieraillut ravitalleista lähtien eri eläinten parissa. Joskin myönnän että hevoset ovat lievästi kuumottavia otuksia kokonsa vuoksi.
Eläinkuvaukset kuuluvat toistaiseksi henkilökuvauspaketin alle, koska en näe tällä hetkellä tarvetta jakaa niitä erikseen. Tulevassa studiossa on varmasti paikka myös eläimille ja tämä kategoria kiinnostaa minua erityisesti.
Jos sinua kiinnostaisi kuvata lemmikkisi kanssa yhdessä tai erikseen, pääset nyt vielä kohtuuhinnalla henkilökuvauspaketin hintaan 150€ (10 kuvaa).
Erityisesti haluaisin toteuttaa esimerkiksi majesteettisia ratsastuskuvia auringonlaskussa tai päästä kuvaamaan jotain eksoottista eläintä, ehkä gekkoa tai käärmettä.