Blogi 10: Luonnollinen ja nopea editti

Hei taas! Kymmenes blogi 2.0 sopivasti uunista ulos.

Selvittiin taas tästäkin horror-viikosta, joka sisälsi aika tiukan työviikon lisäksi tyttäreni useat tanssiharjoitukset, kenraaliharjoituksen ja itse esityksen. Olen ylpeä tyttärestäni, jolle on haastavaa jo pelkkä yhteiskuvan ottaminen, saati sitten esiintyä monen sadan ihmisen edessä. Esitys meni tosi hienosti, hän hymyili ja selvästi nautti olostaan. Se oli varmasti hänelle hieno, tervettä itsetuntoa rakentava kokemus.

Tuli taas todettua sekin, ettei tämä viikko ollut kuitenkaan henkisesti niin kamala kuin aluksi ajattelin. Näinhän se kuitenkin usein menee. Sitä helposti paisuttelee mielessään kauhukuvia siitä, mitä saattaisi tapahtua, ja kuinka kova kiire on, mutta todellisuus ei lopulta vastaa pään sisäistä kokemusta.

Näin yhden hyvän reelsin aiheesta, jossa puhuttiin kiireestä. Siinä kiire kuvattiin ikään kuin työelämän uskonnoksi, jolla on miljoonia seuraajia ja jos et ole kiireinen, teet jotenkin huonommin. Muistan tämän hyvin viime vuodelta ennen toiminimen perustamista akuuttiluonteisessa hoitotyössä. “Kiire” oli koko ajan läsnä, eikä taukoja voinut pitää, mutta ei se kuitenkaan auttanut työn tekoa yhtään, vaikka kuinka olisi yrittänyt kiirehtiä. Oli selvää, että liian verkkaisella tahdilla työt kasaantuivat, mutta kiireessä tuli myös helposti tehtyä huolimattomuusvirheitä. Lopputuloksena löysi myöhemmin juuri ne asiat, jotka oli jättänyt kiireessä taakseen. Kiire oli todellisuudessa vain pään sisäinen ongelma.

Yritän hakea tässä asiassa tasapainoa: hoitaa asiat mahdollisimman nopeasti alta pois, jotta ne eivät kasaannu, mutta toisaalta olla stressaamatta, jos jotain jää kesken. On hyvä priorisoida ja tehdä akuutit asiat ensin, ja hoitaa loput sitten siinä järjestyksessä, missä ne kaatuvat päälle. Ei ne työt kuitenkaan tekemällä lopu, joten sama se on vain tehdä ne rauhassa ja järkevästi.

Aasinsiltana ajattelin tässä blogissa vähän avata omaa työskentelytapaani, erityisesti kuvien jälkikäsittelyssä. Olisihan se hienoa jos voisi vain kuvata, mutta jälkikäsittely on kuitenkin se joka erottaa kuvaajat toisistaan. Tässä on varmasti niin monta tapaa tehdä kuin on tekijääkin, mutta yksinkertaisuuden vuoksi meidät voi jakaa ainakin kahteen eri ryhmään: “taiteilijoihin” ja “luonnollisiin”.

Taiteilijoilla tarkoitan niitä, joilla on kuvistaan vahva visio ja jotka työstävät ehkä yksittäisiä kuvia pitkään hiomalla yksityiskohtia ja toteuttaen omaa näkemystään. Luonnollisilla viittaan niihin, joiden editointi on hyvin lähellä sitä, mitä silmä näkee, ja erot alkuperäisen ja valmiin kuvan välillä ovat maltillisia. Itse kuulun näihin jälkimmäisiin.

En koe olevani mitenkään erityisen taiteellinen, vaikka minulla on luovuutta. Tykkään yksinkertaisista asioista, ja olen huomannut pitäväni vuodesta toiseen aika samanlaisista tyyleistä. En ole kokenut mitään suurta mullistusta siinä, mistä pidän. Sen takia päädyin erilaisten kokeilujen kautta pysymään luonnollisessa tyylissä: muotoilen valoa ja varjoja, mutta ilman tarvetta raskaaseen jälkityöhön. Arvostan totta kai niitä kuvaajia, jotka toteuttavat vahvaa visiotaan ja tekevät huikeita taiteellisia edittejä, mutta se ei ole oma juttuni. Olen aina tykännyt luonnollisuudesta, enkä näe syytä muuttaa sitä väkisin.

Somessa kiertää monessa muodossa meemi siitä, että valokuvaajat käyttävät valtavasti aikaa editointiin ja saahan sitä tietysti käyttää. Itse olen alusta alkaen tottunut siihen, että toimitan asuntokuvat samana iltana, ja yritän pitää henkilökuvien kanssa myös melko rivakan aikataulun. Sovellan 20/80-sääntöä: käytän noin 20 % ajasta siihen, että saan 80 % lopputuloksesta valmiiksi ja se riittää usein asiakkaalle hyvin.

Mun luovuus ei ehkä edes riittäisi siihen, mitä se viimeinen 20 % voisi sisältää, mutta toisaalta se veisi helposti sen 80 % ajasta. Esimerkiksi valikoin eilen 450 kuvan hautajaiskuvauksesta 150 kuvaa, editoin ne noin 1,5 tunnissa, ja ne ovat nyt valmiina toimitettavaksi heti kun lasku on maksettu.

Tässä määrittää tosi paljon se, millaista viestiä brändinä antaa asiakkaalle, koska se ohjaa suoraan sitä, millaisia asiakkaita saa ja mitä he odottavat. Olen pyrkinyt viestimään sitä, että tähtään luonnollisuuteen, nopeaan toimitukseen ja hyvään asiakaspalveluun. Jos joku haluaa selkeästi taiteellisempaa jälkeä, ohjaan hänet ihan mielelläni toiselle kuvaajalle, koska se on kaikkien etu. Siksi on myös tärkeää määrittää, mitä tekee ja mitä ei tee, ja viestiä se avoimesti.

Tällä hetkellä mulle tärkeintä kuvissa on raikkaus ja valoisuus, puhtaat valkoiset, luonnolliset ihonsävyt sekä kuvien keskinäinen yhtenäisyys ettei siirtymä kuvasta toiseen tunnu hyppivältä tai rikkonaiselta. Tämä on ollut vielä hieman haastavaa sen jälkeen, kun vaihdoin Canonista Panasoniciin. En ollut heti sinut editointityylin, erityisesti värien kanssa vaihdon jälkeen. Päädyin lopulta siihen, että Panasonicin värit ovat valmiiksi hillitymmät, eikä niitä tarvitse samalla tavalla rauhoittaa. Canonilla värit tuntuivat jopa “räjähtäviltä”, joten niitä piti usein säätää enemmän omaan makuun sopiviksi.

Toivottavasti rivien välistä huomaa etten vähättele niitä, jotka käyttävät editointiin paljon aikaa. Se on heidän tapansa työskennellä, ja usein myös hinnoittelu on sen mukaista. Itse työskentelen mieluummin volyymillä: paljon pienempiä projekteja hieman edullisempaan hintaan, mutta tasaisella ja varmalla laadulla.

Välillä kummastelen somessa käytävää keskustelua siitä, miten ns. “halvat” kuvaajat muka laskevat kalliimpien arvoa. Todellisuudessa kyse on vain erilaisista tavoista tehdä tätä työtä. Hintataso määrittää pitkälti myös sen, millaisia asiakkaita itselleen saa. Tähän mennessä itselläni ei ole ollut yhtään ikävää asiakasta, joten en koe tarvetta muuttaa suuntaa. Todennäköisesti, jos kalenteri alkaa täyttyä entistä enemmän, hinnankorotukset tulevat ajankohtaisiksi.

Koitan nyt saada arkeen vähän enemmän järkevää rytmiä ja löytää myös oikeita vapaita hetkiä ilman työtä tai jatkuvaa ajatustyötä. Keskityn helposti yhteen asiaan niin vahvasti, että muu maailma menee vähän sumussa ohi.

Onneksi olen nyt rauhoittanut tahtia huumori-reelssien kanssa, eikä tällä hetkellä ole suurta painetta tuottaa sisältöä someen. Jatkan tästä uuteen, työn täyteiseen kuvausviikkoon ja toivotan teillekin kivaa uutta viikkoa. Kiitos, että luet näitä!