Blogi 15: Paluu ahdistuksen äärelle

Tehdään comeback vanhoihin blogeihin siinä mielessä, että puhun pitkästä aikaa mielenterveysasioista vähän syvällisemmin. Long story short – käyn tällä hetkellä ahdistuksen lyhytterapiassa, ja sen pointti, nimensä mukaisesti, on saada keinoja hallita ahdistusta ja päästä hieman kaivautumaan sen syihin.

Mun "toipuminen" alkoi siitä, kun muutin omilleni 18-vuotiaana, ja se oikeastaan opettaa ihmiselle lopulta, millainen todella on, kun kukaan ei ole vahtimassa tai sanomassa, miten pitäisi toimia. Elämänhallintaa minulla ei ollut nimeksikään, mutta opin pikkuhiljaa käyttämään rahaa fiksummin, siivoamaan, käyttämään puhtaampia vaatteita ja niin edelleen. Kaiken lopun ajan opiskelujen lisäksi käytin videopelaamiseen ja frisbeegolfin heittämiseen.

Vaikka olin luopunut haitallisista ihmissuhteista, päihteistä ja muista aktiivisesti haittaa tekevistä asioista, oli tunne-elämä aivan tohjona. Ainut keino käsitellä mitään oli painaa se sivuun ja käytännössä yrittää unohtaa huolet pakenemalla niitä johonkin riittävän aktiiviseen, kuten juuri näihin edellä mainittuihin aktiviteetteihin. Vaikka nämä keinot toimivat silloin, kun sinulla on mahdollisuus nukkua hyvin, syöt terveellisesti ja liikut aktiivisesti sekä sinulla on hyvää seuraa, eivät ne riitä silloin, kun nämä riistetään sinulta pois.

Elämäntilanteiden muuttuminen, joskin hyvinkin myönteiseen suuntaan, paljasti ajan myötä erinäisiä ongelmia. Ehdin palaa loppuun ainakin kahdesti tämän 12 vuoden aikana, ja molempien seurauksena olen käynyt terapiassa pohtimassa, mikä meni taas pieleen. Nyt olen kuitenkin sen verran kasvanut, että osaan suhtautua tilanteeseen aikuismaisesti ja kokeilin esimerkiksi lääkitystä, joka ei ikävä kyllä kuitenkaan tuonut tarvittua helpotusta.

Viimeisimmät merkittävät oivallukset ovat olleet mahdollisia lopulta sen myötä, että ensimmäistä kertaa olen ollut valmis hyväksymään sen, etten ole kunnossa. Lapsuudessa kehitetty perfektionismi ja vaativa persoonallisuus saavat ylisuorittamaan, jolloin helposti kykenee moniin asioihin, vaikkei ns. jaksaisikaan samalla tavalla kuin ennen. Ei kuitenkaan koskaan pidä verrata omaa jaksamistaan toisiin, vaan ainoastaan omaan aiempaan jaksamiseensa.

Mä tänään keräilin kaupassa tavaroita ja havahduin siihen, että kerään nykyään enemmän kuin aikaisemmin, jotta kaupassa ei tarvitsisi käydä ihan joka päivä. Olennainen termi tässä on "elämänhallinta". Se, että esimerkiksi siivoan nykyään asiat heti pois käytön jälkeen ja pyrin priorisoimaan olennaisia asioita, on itselleni merkittävä keventäjä arjen haasteissa. Kun elämä on muutenkin täynnä kuormittavia tekijöitä, ei oikeastaan edes jaksa lisätä sitä taakkaa jättämällä asioita taakseen ja sitten kävelemällä niitä päin viimeistään seuraavana päivänä.

Joillekin nää ovat niitä kuuluisia itsestäänselvyyksiä, mutta rikkonaisessa kodissa kasvaminen, jatkuva pelkääminen, riippuvuudet ja muut haitalliset asiat lapsuudessa tekevät näistä asioista todella vaikeita oppia myöhemmin. Onneksi minulla on mahdollisuus korjata tilanne omien lasteni kohdalla, jotta he voivat oppia siivoamaan omat tavaransa, saavat onnistumisen kokemuksia, kun he tukevat perhettä kotitöillä, ja haastavistakin aiheista keskustellaan yhdessä perheenä avoimesti ilman häpeää tai rangaistuksen pelkoa.

Mutta nyt niistä oivalluksista. Ehkä pahin mörkö omassa sanastossa on ollut "pitää tehdä". Kun kaikkea "pitää tehdä", on kaikki pakkopullaa, rasittavaa, väsyttävää, kuluttavaa ja lopulta ahdistavaa. Terapeuttini opetti minua toimimaan enemmän savolaisittain: "Voipi tuo olla tai olla olemati." Eli "pitää-lauseet" kannattaa korvata "vois-lauseilla". Vois siivota auton, vois editoida kuvat tänään, vois kattoa lätkäpelin... Joskus oon kuullut sanottavan, että ainoastaan pakko on kuolla ja maksaa verot, joskin jälkimmäisen jotkut yrittävät kiertää. Vaikka tuo ajatus on hyperbolaa, on siinä vissi totuuden siemen.

Tänä kesänä meidän ois hyvä saada esimerkiksi katto pestyä ja paikkamaalattua, hiottua vanhat maalit pois koko talosta ja maalattua se uudestaan, poistaa kosteita villoja kellarin seinistä, pohtia viemärin sukituksia tai uusimisia, kaivon vaihtoa, salaojituksia, ja lista jatkuu loputtomiin. Tää talo on seissyt tässä paikalla jo 62 vuotta, joten miksi ihmeessä mun pitäisi ajatella, että nää asiat täytyy tehdä tällä sekunnilla tai edes parina tulevana kesänä. Kiire tarttuu, ja toiset ottavatkin rutosti lainaa, jotta he saavat kaikki asiat kuntoon kerralla. Tämä ei ole kuitenkaan meidän tavoite, vaan hoidetaan asiat yksi kerrallaan ihan rauhassa.

Enkä halua myöskään sitä, että kiireisen yrittäjän kaikki vapaa-aika menee vain toisiin töihin, vaan haluan myös levätä, tehdä jotain mukavaa ja ottaa omaa aikaa urheillen. Kyllä kotitöistäkin nauttia voi ja kuluttaa energiaa, jotta saa paremmin nukuttua öisin, mutta ne ovat juuri sitä ns. pakkopullaa, jota ei viitsi ainoastaan syödä. Joskus elämässä pitää olla vähän kakkuakin.

Toinen hyvä keino, mitä olen kokeillut, on käänteinen katastrofiajattelu. Yleensä moni ahdistuu siitä, kun pohtii, mitä kamalaa voisi tapahtua, mutta samaa ajatusketjua voi ruokkia myös siitä näkökulmasta esimerkiksi: "Mikä on pahinta, mitä voi käydä, jos teen tai en tee tätä asiaa juuri näin?" Jos en siivoa tänään, pahinta on se, että huomenna on sotkuista. Onko se nyt sitten niin paha? Pointti on hakea realismia sen sijaan, että alkaisi paisutella mahdollisia uhkakuvia. Usein ne pahimmatkaan vaihtoehdot eivät edes toteudu, joten on turha kasata henkistä kuormaa ennen asian muuttumista todeksi.

Nämä oivallukset voisivat päällisin puolin johtaa siihen, että tulee sellainen yli-hälläväliä-asenne, mutta tällä varmistelun määrällä ja ylianalysoinnilla tuskin koskaan päästään ihan "normaalille" rennolle tasolle, vaikka muutamassa asiassa ei puristaisi ihan niin tiukkaan. Täytyy tietysti olla iloinen siitä, että tämä perfektionismi on auttanut minua hiomaan ja oppimaan valokuvauksen sekä yrityksen pyörittämisen todella nopeasti. Stressaamalla ja pyörittelemällä asiat eivät kuitenkaan muutu sen paremmiksi, vaan ne ainoastaan syövät turhaan kapasiteettia, jonka voisi käyttää esimerkiksi perheen kanssa rentoutumiseen.

Tässä pieni paluu taas mielenterveyden äärelle. Tällä hetkellä mieli on kohtalaisen hyvässä kunnossa, nukun hyvin, ja vaikka ajoittain ahdistaa, saa sen usein selätettyä ja on pystynyt elämään siitä huolimatta. Paha mieli kuuluu ihmisen arkeen, kunhan se ei dominoi koko elämää. Näillä ajatuksilla tsempit sinullekin uuteen viikkoon.