Blogi 16: Ihmiset ennen algoritmeja

Tällä kertaa blogin julkaisu ei ehtinyt ihan aikaiseen aamuun. Kutsuttiin ex tempore illalla ystäviä kylään, ja meillä meni aikaa niin mukavasti noin 3–4 tunnin ajan, että iltarutiinit venyivät. Sen seurauksena aloitin tämän kirjoittamisen klo 23.58. Käytännössä uni olisi ainut järkevä ratkaisu tässä kohtaa, mutta yleensä kirjoittaminen on sen verran tylsää hommaa, että alkaa nukuttamaan, ja siksi tämä toimii tavallaan rauhoittavana toimena.

Edeltävä viikko oli kyllä niin raskas, että meinasi poksahtaa verisuoni useammankin kerran. Tein keskimäärin 12–14 tunnin päiviä, ja mulla oli lopulta 24 kuvauskeikkaa, joista kolme oli videoprojekteja. Näiden lisäksi ei ihan hirveästi ehtinyt viettää aikaa kotona, ja tietokoneella tuli istuttua poskettoman kauan. Tämä on näitä sesongin rankkoja kääntöpuolia, vaikka tietysti onkin kiva, että töitä riittää. Ystäväni sanoi osuvasti, että yrittäjällä on ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: joko on liikaa töitä tai liian vähän.

Lyhyesti haluan jatkaa samasta aiheesta, mistä olen jo paasannut useassa blogissa, eli editoinnista. Nyt olen löytänyt oman tyylini sekä kotikuviin että asiakastöihin, ja olen tuohon värimaailmaan todella tyytyväinen. Pointti on myös hyvin pitkälti se, että tuon lopputuloksen pystyy saavuttamaan muutamalla napin painalluksella ja vain pienellä säädöllä tai siistimisellä. Työskentelyn täytyy olla nopeaa, mutta silti ammattimaista eikä hutaistun näköistä. Mulla ei ole aikaa kerryttää mitään pitkää editointijonoa, vaan yritän saada kaikki työt, häitä lukuun ottamatta, saman päivän tai viimeistään saman viikon aikana asiakkaalle.

Iso stressinhallintakeino mulle on viime vuosina ollut toimeen tarttuminen ja keskeneräisten asioiden hoitaminen heti pois päiväjärjestyksestä niihin ärsyyntyessä. Tänään (sunnuntaina) esimerkiksi koin, että nurmikko oli jo järkevää ajaa, ja siistin pihaa muutenkin kaivamalla maasta turhia laattoja sekä paikkaamalla niistä syntyneitä kuoppia. Laitoin myös pari 10–15 kuvan galleriaa eteenpäin, koska pari muuta on jo jonossa ja tulevalla viikolla niitä tulee lisää.

Olen aikaisemminkin puhunut 20/80-periaatteesta, ja sen ydin on siinä, että 20 prosentilla työmäärästä saa hoidettua 80 prosenttia asioista. Se loppuhinkkaaminen vie vastaisuudessa moninkertaisen ajan. Harrastelijana saa hinkata vaikka hamaan tappiin, mutta yrittäjänä täytyy vain ryhtyä toimiin eikä aikailla tai vetkutella. Aika on rahaa.

Kävin viikolla kuvaamassa erästä asuntoa, ja sen lähellä sijaitsee paikallisten yrittäjäsiskosten kahvilan pieni kioski. Juteltiin siinä hetki, ja kahvilayrittäjä kertoi, että he pitävät sunnuntain ja maanantain kiinni. Päätös perustuu siihen, että he arvostavat omaa vapaa-aikaansa niin paljon, että haluavat pitää vapaata eivätkä vain painaa töitä jatkuvasti.

Tämä antoi mullekin rohkeuden ja viimeisen sysäyksen laittaa kesän ajaksi maanantait kiinni, koska lähes joka lauantai on jotain työtä tai sen kaltaista tarjolla. Lepo ja palautuminen ovat niin tärkeitä, ettei niistä kannata joustaa, koska muuten kohta ei jaksa enää mitään. Sen takia on hyvä ajoittain jakaa ajatuksia toisten kanssa, jotta pääsee vähän irti niistä omista kieroutuneista ajatusmalleista.

Sekin fakta on, että omakotitalo ja varsinkin sen piha kaipaavat, jos eivät päivittäistä, niin vähintään viikoittaista hoitoa. Yksi päivä viikosta on melkein pakko pyhittää sen hoitoon sekä kaikkiin näihin kesän remonttiprojekteihin, jotta talon ränsistyminen estetään.

Olen pikkuhiljaa alkanut pitää tästä pihan hoitamisesta, koska lopputuloksen näkee heti. On myös todella mukavaa kutsua ystäviä kylään viettämään kesäiltaa, kun piha on hyvässä kunnossa ja lapset saavat juosta iloisina eri leikkien parissa. Kannettiin naapurin pieni maali meidän pihalle, jotta lapset voivat pelata siinä halutessaan jalkapalloa. En ole ollut aikaisemmin mikään kesäihminen, mutta nyt alan ymmärtää tämän vuodenajan hienoutta.

Ehkä tähän lopuksi haluaisin tarttua hieman mainostamiseen ja siihen, miten seurata erilaisia trendejä somessa. On totta, että omat katselukerrat ja sitä kautta potentiaaliset asiakkaat löytävät sinut helpommin, jos olet ajan hermolla. Yksi lähivuosien trendeistä on ollut se, että sinä tai joku muu kuvaa työskentelyäsi, jolloin ihmiset näkevät millainen olet kuvauksilla. Editin pitäisi myös mielellään olla koukuttavaa ja nopeatempoista, jotta katsoja ei ehdi kyllästyä. Kerron vähän mielipidettäni asiasta.

Mullahan on action-kamera, jonka saan kiinnitettyä rintakehälle, nykyisin myös kolme runkoa, drone, joka voisi seurata tilannetta automaattisesti, ja kaikenlaisia vempaimia, jotka mahdollistavat somesisällön tekemisen. Olen aikaisemminkin puhunut siitä, että monet asiakkaat eivät nykyään halua olla aktiivisia somessa tai kuviaan julkaistavan. Mun mielestä olisi aika kiusallista, että kun yritän hakea jotain luontevaa kohtaamista asiakkaan kanssa, niin joku somekamerahirvitysryhmä seuraa kaikkea tekemistä. Se vie multa myös keskittymistä pois itse ihmisestä ja tekee tilanteesta epämukavan molemmille osapuolille.

Ystäväni Netta, joka ottaa assarin mukaan lähes jokaiselle hääkeikalle, tekee niin, että assari kuvaa somemateriaalin hänelle. Se on silloin ihan eri asia. Toinen henkilö vapauttaa sut tekemään itse sitä varsinaista työtä. Toisaalta kamerarunkoon saisi häkin ja siihen esimerkiksi pienen videokameran tekemään tätä samaa työtä, mutta silloin mun täytyy jälleen kerran muistaa painaa yhtä ylimääräistä nappia. Enkä mä tiedä, johtaako tällainen behind the scenes -materiaali ainakaan mun tapauksessa uusiin asiakkaisiin, mikä on kuitenkin koko homman lähtökohtainen tarkoitus.

Asiakaspolku varsinkin luksustuotteessa, kuten valokuvauksessa, voi olla hyvinkin pitkä. Jos muuten pitää kohtalaisen aktiivista tahtia yllä ja potentiaaliset asiakkaat näkevät, että olet olemassa, se mielestäni riittää. Olen saanut vahvistettua, että somen kautta olen saanut noin kahden käden sormilla laskettavan määrän asiakkaita, kun taas nettisivu on tuonut niitä kymmeniä enemmän. Tämä riippuu tietysti paljon myös oman somen kattavuudesta, ja nykyisillä algoritmeilla sitä on hankala kasvattaa ilman aktiivista videosisältöä.

Varsinkin niinä viikkoina, kun teen oikeasti todella pitkää päivää, on viimeinen asia, mitä haluan tehdä, joku turhanpäiväinen somevideo. Mä muutenkin tavoittelen sitä, että lopulta kaikki asiakkaat tulevat puskaradion ja aiempien kontaktien kautta ilman aktiivista mainostamista. Silloin voin tehdä sisältöä vain sillä perusteella, mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Eikä tietysti mitään ole pakko tehdä, koska asiakas kyllä näkee, oletko aito ja rehellinen ja millainen fiilis sinusta välittyy ilman mitään tietoa kuvaustaidoistasi. Portfolio on tietenkin tärkeä, ja se on mielestäni jo riittävän kattava saamaan monenlaisia asiakkaita.

Onneksi tämä blogi on kattava ja autenttinen katsaus elämääni. Olen huomannut, että tässä tekoälyn aikakaudessa on hyvä tuoda esiin entistä enemmän ihmisyyttä, josta heijastuu vilpittömyys ja samaistuttavuus.

Hyvät valokuvaustaidot ovat mielestäni jopa hieman toissijaisia verrattuna ihmis- ja yrittäjyystaitoihin, koska pienellä harjoittelulla moni saisi aikaiseksi ihan riittävää materiaalia isoillekin yrityksille. En väitä, että valokuvaus on helppoa, mutta internet on pullollaan opetusvideoita ja sisältöä, joita ahmimalla ja harjoittelemalla voi kehittyä nopeasti aivan riittävän hyväksi.

Sen sijaan luottamusta, läsnäoloa, kykyä kohdata erilaisia ihmisiä ja pitää kiinni lupauksistaan ei opi yhdestä YouTube-videosta. Uskonkin, että juuri nämä asiat ratkaisevat lopulta sen, palaako asiakas takaisin tai suositteleeko hän sinua eteenpäin.

Siksi jatkan myös tämän blogin kirjoittamista, koska se on minulle itsetutkiskelua, terapiaa ja välittämistä. Huomaan tätä kirjoittaessani paremmin, jos ajatusmallit lähtevät juoksemaan väärään suuntaan tai muuttuvat liian kielteisiksi, ja voin tehdä helpommin korjausliikkeitä. Tämä auttaa minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja hoitamaan sen tärkeimmän puolen tässä työssä, eli ihmiset, oikealla tavalla.

Nyt jatkan kuvauksia ja koitan selviytyä tämänkin viikon hulinasta. Kiitos kun luit ja mukavaa viikkoa sinulle!