Blogi 17: Työ tukee elämää, ei toisinpäin

Mä oon jo pidemmän aikaa ollut aika tyytymätön erääseen asiaan, ja se on mun henkilökohtainen puhelimen käyttö. Tää varmaan koskee aika monia ihmisiä, mutta nää laitteet on niin koukuttavia, että niistä on hankala irrottautua, tai ainakin ne löytävät tiensä lapaseen heti, kun tulee ns. "tylsä hetki". Kerron tässä blogissa hieman ajatuksia niistä muutoksista, joita minulla on aikomus tehdä.

Ensinnäkin täytyy todeta, että valitettavasti joudun yrittäjänä olemaan paljon puhelimen päässä, mutta todellisuudessa sillä tulee vietettyä paljon enemmän aikaa kuin olisi tarpeellista. Siitä on vuosien kuluessa muodostunut tapa, kun käy tarkistamassa muutamia toisten postauksia tai tekemässä yhden tarinapäivityksen, mutta jää sen jälkeen selaamaan ihan huomaamattaan. Jälkikäteen tulee suorastaan paha olo siitä, miten inhottavaa se on, kun tästä laitteesta on aivan huomaamattaan tullut riippuvaiseksi.

Kyllähän se helpottaa valtavasti, kun voin hoitaa nykyään lähes kaiken olennaisen pelkällä puhelimella, ja siksi aikaa säästyy, kun ei tarvitse aina avata läppäriä hoitaakseen esimerkiksi jotain kirjanpitoasioita tai maksaakseen laskuja. Se kuitenkin johtaa ongelmaan, jossa työ ja arki sekoittuvat, eikä ole aina itsellenikään selvää, miksi olen tällä laitteella tai voisiko asiat tehdä jollain toisella tavalla. Pahinta on se, että omille lapsilleen helposti opettaa tämän saman puhelimen selaamisen, ja sitä en missään nimessä halua.

Havahduin tässä siihenkin, että usein autoa ajaessani laitan taustalle puhelimesta soimaan jonkun podcastin, ja vaikka fyysisesti en tuijottaisi näyttöä, jää kuitenkin nykyään hyvin vähän aikaa sille, että on vain yksin ajatustensa kanssa ilman melusaastetta. Tämä tappaa sekä luovuutta että tekee kärsimättömäksi ja lisää ahdistuneisuutta, kun ei siedä epämukavuutta. Puhelimen statistiikka ei valehtele, ja päivittäinen tuntimäärä on suorastaan hävyttömän suuri. Tähän haluan nyt muutoksen.

On helppo perustella itselleen, kuinka sosiaalinen media on markkinointikanava, joten siellä täytyy olla aktiivinen. On se näinkin, mutta toisaalta edelleen aktiivinen ja hyvin optimoitu nettisivu, mikä tämäkin on, tuo minulle suurimman osan asiakkaista. Puskaradio ja arvostelut ovat myös alkaneet tuottaa aktiivista tulosta, enkä siksi ole kovin huolissani enää töiden saamisesta, vaan päinvastoin enemmän pitää asettaa rajoja sille, mitä ja kuinka paljon haluan ja suostun tekemään. On toki järkevää takoa, kun rauta on kuumaa, mutta ilman suojavälineitä kipinät tekevät kipeää ja voi palaa koko käsi.

Tämän vertauksen suojavälineet ovat nyt terveet rajat sosiaaliselle medialle ja yleensä puhelimen käytölle. Olen ottanut suurimmasta osasta sovelluksista ilmoitukset kokonaan pois, jotten saa jatkuvasti uusia turhia syitä avata somea ilman tarkoitusta. Sain myös äidiltäni älykellon, joka pahensi ongelmaa ennen kuin poistin ilmoitukset päältä siitäkin. Nyt näen kellon ranteessa, eikä puhelinta tarvitse edes nostaa ainakaan tähän tarkoitukseen.

Minulla on tällä hetkellä käynnissä muutenkin aikalailla sellainen elämäntaparemontti, jonka tarkoituksena on auttaa jaksamaan sekä tukea koko perheen hyvinvointia, kun arkirutiinit ovat järkevät ja selkeät. Ei ole mitään järkeä loputtomiin painaa omia arvojaan vastaan vain siksi, että pelkää esimerkiksi töiden loppumista, jos ei olekaan enää yhtä aktiivinen somessa. Parempi on tehdä testi ja muuttaa jotain sitten, jos pidempi aika osoittaa, että asiakasmäärät alkavat pudota ja jotain olisi tehtävä. Kauhukuvia ja skenaarioita keksii kyllä loputtomasti, mutta ne harvoin vastaavat todellisuutta.

Tää kesä on lähtenyt tosi vauhdikkaasti, ja nyt vasta edeltävänä viikonloppuna sai pienen irtioton töistä, kun tein kaikki alta pois ennen pitkää viikonloppua. Hoidettiin myös koti niin hyvin kuin mahdollista, että on mukava palata reissusta tänään maanantaina. Hieman pidemmät automatkat ovat aina olleet vaimoni kanssa parasta keskusteluaikaa, ja sekin on tehnyt hyvää, kun ollaan voitu pohtia kesän suunnitelmia ja ilmaista oikeasti se, mitä olemme asioista mieltä. Kova kiire helposti ajaa sellaiseen autopilottiin, että tunteet sivuutetaan, ja sen myötä tulee lopulta aivan turhia ja hallitsemattomia yhteentörmäyksiä. Nyt tuntuu hyvältä, että ollaan samalla aaltopituudella ja tiedetään paremmin, mihin aletaan keskittyä yhdessä.

Kuten oon puhunutkin, Kameran takana -podcast tekee pian paluun, mutta siihen viitaten haluan nostaa ajatuksen jaksosta 5, jossa haastattelin Mirjami Liimataista. Hän puhui siitä, kuinka perheen tuki ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat perustana, ja kuinka oikea sekä yhteinen arvomaailma tukevat jaksamista. Tämä auttaa hakemaan sitä kuuluisaa tasapainoa, jota me monet halutaan tavoitella. Jos molemmat perheen aikuisosapuolet tavoittelisivat vain omia tavoitteitaan, jotka olisivat jatkuvassa ristiriidassa, on selvää, että jossain kohtaa se vähintäänkin hiertäisi, varsinkin jos pariskunnalla on lapsia. Meidän kolmen lapsen taloudessa on onneksi selkeä suunta, mutta käytännön toteutus on vaihdellut vuosien varrella, eikä muutoksia ole aina helppo sulattaa.

Voi olla, että ajan myötä nimi ja maine kantavat riittävän hyvin, jotta pääasiallinen tehtäväni on kieltäytyä kaikesta, mitä en halua tehdä, mutta toistaiseksi täytyy vielä jatkaa markkinointia. Se, miten se käytännössä toteutetaan ja miten oikeat yhteistyökumppanit löydetään, on sitten oma erehdysoppimisen tiensä. Toisaalta olen niin anti-some-ihminen sisäisesti, että jossain kohtaa saattaa tulla totaalinen vastenmielisyys koko systeemiä vastaan ja hautaudun johonkin kellarin tulevaan pimiöön kehittämään pihakasveista räpsittyjä taidekuvia ja myyn niitä taloni edustalla rähjäisissä vaatteissa stetsoni päässä haisten kulahtaneelle kehitysaineelle ja hyttysmyrkylle. Ei vielä olla onneksi siinä pisteessä, vaan tehdään muutos yksi kerrallaan.

Varmasti tämä ilmoitusten pois jättäminen ja vähempi somettaminen tulevat vaikuttamaan jotenkin, mutta se jää nähtäväksi, miten. Tavoitteeni ei ole rikastua, vaan tulla toimeen sekä viettää aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. En halua tuhlata aikaa tekemällä töitä yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Suomen kielessä kysytään, mitä teet työksesi, kun englanniksi sama lause kääntyy usein: "What do you do for a living?", eli vapaasti käännettynä: “mitä teet elääksesi?”. Minä teen elääkseni aivan muuta kuin työtä, ja työ ainoastaan tukee sitä eikä toisinpäin. Tämän muistaminen auttaa pitämään asiat kohdillaan.

Autokoulussa opetettiin, että ajaakseen suoraan on helpompi tehdä se, kun katsoo muutaman sadan metrin päähän sen sijaan, että pitää katseen liian lähellä muutaman kymmenen metrin päässä. Sama koskee sitä, että isot ja selkeät suuntaviivat auttavat kulkemaan suoraan niitä kohti sen sijaan, että tekee ratkaisuja vain sen perusteella, mitä intuitio tai fiilis kullakin hetkellä sanoo.

Jatketaan kesää aktiivisissa merkeissä, sillä kuvauksia tälle kesälle riittää oikein sopivasti ja mielenkiintoisia projekteja on tulossa. Koitan löytää ajan editoida myös podcast-jakson, sillä käytännössä viisi seuraavaa vierasta on jo sovittuna. Toivotan mukavaa ja lämmintä kesää!