Blogi 21: Kantapään kautta

Päätin, että kirjoitan koko blogin uudestaan, koska yritin kirjoittaa sitä maanantai-iltana kello 23 ja olin niin väsynyt, että sisältö ei ollut järkevää vaan lähinnä levotonta sinkoilua.

Tiistai oli siitä kiva, että sain edistettyä editointia ja pidettiin muutenkin ihan rauhallinen kotipäivä. Eilinen latasi akkuja sen verran, että nyt keskiviikkoaamuna on mukavampi alkaa kirjoittamaan. Mä oon aina ollut aamuihminen, joka herää ennen muita, ja myös mun ajatus kulkee silloin selkeimmin.

Oon tullut taas siihen samaan pisteeseen, että mun on hankala keksiä kirjoitettavaa. En haluaisi jauhaa vain samoja asioita, vaikka ne olisivat minulle itselleni kiinnostavia. Mä oon riippuvuustaustani takia kova uppoutumaan mihin tahansa asiaan tosissani, ja sen vuoksi oon nyt innostunut löytämään sujuvampia työprosesseja helpottaakseni ja vähentääkseni tietokoneella istumisen määrää. Sen takia oon kirjoittanut editoimisesta, ja taas uusien pikanäppäin-oivallusten vuoksi sain nopeutettua sitäkin prosessia. En kuitenkaan uppoudu siihen asiaan tällä kertaa.

Mä haluan pohtia lisää asiakaspolkujen ja hinnastojen merkitystä. Kaikki vuosia tehneet kuvaajat käyvät jonkunlaisen prosessin läpi, oli se sitten koulutuksen ja ohjauksen kautta tai sitten, kuten minä, kantapään kautta. Mä lähdin alusta pitäen siitä ajatuksesta, että suunnittelen hinnaston samalla tavalla kuin itse haluaisin varata toisen kuvaajan.

Ymmärrän, että monilla kuvaajilla on vain lomake ja yksi nappi, jonka perusteella ammattilainen räätälöi aina tarjouksen yksilöllisesti. Toisaalta itse pidän siitä, että hinnat ovat edes suuntaa antavasti esillä, jotta asiakkaalla on helpompi heti tehdä ratkaisu siitä, kannattaako edes nähdä vaivaa, jos tämä kuvaaja on hänen budjettinsa yläpuolella.

Mähän olen valokuvaajien mittarilla oikeasti aika budjettiystävällinen, mutten kuitenkaan niin halpa, että kaikki tulisivat asiakkaakseni. Kaikki, jotka ovat päätyneet mun asiakkaikseni, ovat myös olleet tosi mukavia ja tyytyväisiä, joten en selkeästi ole ampunut ihan riman alikaan hinnoittelussani.

Kuitenkin ensi vuodeksi tulen tekemään hinnankorotuksen, koska tavoitteeni on, että asiakkaat haluavat tulla kuvaukseen persoonallisuuteni ja kuvieni takia, eivätkä vain siksi, että olen halvempi kuin kilpailija. Jos se tarkoittaa sitä, että menetän puolet asiakkaistani mutta saan saman rahan pienemmällä vaivalla, on se järkevä trade-off.

Somessa valokuvaajien keskuudessa näkee videoita, joissa kuvaajat näyttävät, paljonko kuvaus maksaa, mitä menee kuluihin, kuinka paljon aikaa kaikkeen menee ja niin edelleen. Niissä menevät usein puurot ja vellit sekaisin, jos kyse on luksusasiakkaista jossain New Yorkissa, jossa hintataso kaikessa on muutenkin aivan posketon. Jos itse lätkäisisin 3000–5000 euron hintalapun hääkuvaukselle, veikkaan, että kyselijät katoaisivat kuin pieru Saharaan eikä varauksia tulisi yhden yhtäkään. Some vääristää sitä realismia, joka täällä työttömyydessä kyntävässä Etelä-Karjalassa on, joten tosielämän hintatestailu on paljon arvokkaampaa kuin jonkun toisen mielipide.

Itse tein pari viikkoa sitten päivityksen henkilökuvaukseen, koska kukaan ei tarttunut koko galleriaan. Muutin paketit niin, että vaihtoehtona on ottaa 10 tai 20 kuvaa, ja heti seuraavalla viikolla sain tilauksen 20 kuvasta. Se oli selkeästi menestys, joten pikaisetkin muutokset kannattaa, jos joku mato jää kaloilta kokeilematta.

Pohdin tällä hetkellä myös räätälöiväni paketin pelkälle siviilivihkimiselle, koska niitä kyselyitä on tullut tänä kesänä tosi paljon, mutta vain muutama on tarttunut tähän hääpaketin alimpaan hintalappuun. Ja tottahan se on, ettei 1–2 minuutin siviilivihkiminen ole verrannollinen 30–40 minuutin seremoniaan. Olen tähän mennessä perustellut asiaa sillä, että vaiva minulle on kuitenkin sama, mitä joudun tapahtumaan preppaamaan, mutta joku pieni muutos voisi olla paikallaan. Tätä kirjoittaessani taidankin tehdä samantien sivulle hintamuutoksen.

Mun tekisi hirveästi mieli jakaa tänne blogiin myös sellaisia suunnitelmia, jotka ovat aika isoja ja radikaaleja muutoksia, mutta olen oppinut hillitsemään itseäni ja puhumaan vasta sitten, kun asiat vahvistuvat. Tämän yritys- ja yksityispuolen kanssa tulen kuitenkin jossain kohtaa varmasti tekemään jotain selkeää kurssimuutosta, koska täytyy keskittyä siihen, mikä kulloinkin vetää parhaiten, eikä ole järkevää kalastaa sieltä, mistä kalat ovat ehtyneet.

Jotta muutoksia voi tehdä, täytyy ensin rakentaa riittävä tulovirta toisaalle ja vasta sitten tehdä hyppäys tuntemattomaan. Ei ole järkevää purkaa vanhaa taloa ennen kuin uusi on rakennettu ja asumiskelpoinen.

Starttiraha myönnetään aluksi kuuden kuukauden ajaksi, ja se on loppumassa pian. Jos saan jatkoa starttirahalle, se tulee määrittämään myös pitkälti sitä, voinko tehdä muutoksia nyt vai vasta tulevaisuudessa. Pahoin pelkään, että olen tienannut liikaa heidän mittarillaan enkä tule saamaan jatkoa, vaikka talvi ei mitenkään voi olla näin onnistunut. Kokeilen kuitenkin kepillä jäätä, sillä minulla on esitellä heille edellisten talvien tulot, jotka ovat varmasti kohtalaisen realistiset, vaikka olenkin nyt enemmän käytettävissä valokuvaukseen, kun minulla ei ole muita töitä.

Tää kohta puolen vuoden kokoaikainen yrittäjyys on opettanut mulle paljon kaikenlaista, ja olen lähinnä oivaltanut sen, että valokuvaaminen on tässä se kaikista helpoin osuus. Varsinkin nykyään, jos hakee kameraliikkeestä 2000–3000 eurolla rungon ja hyvän objektiivin, katsoo pari YouTube-tutoriaalia ja saa huijattua muutaman kaverin kuvattavaksi, on tosi helppoa päästä alkuun.

Aivan toista olisi antaa aloittelijalle filmikamera ja sanoa, että lähdepä kuvaamaan tuosta häät. Modernilla kameralla tuo aloittelijakin saisi häistä varmasti ihan hyvät kuvat, jos on ennestään esteettistä silmää ja on oppinut, miten kameraa käytetään.

Paljon vaikeampaa on nettisivujen teko, niiden SEO-optimointi ja ylläpito, hinnoittelun määrittely, asiakkaiden toiveiden täyttäminen, joustaminen, somen tekeminen, stressi tulojen riittävyydestä, kirjanpito, riittävän kaluston kerääminen eri tarpeisiin, varasuunnitelmat, markkinointi, ihmistaidot, hartia- ja niskakivut, reklamaatiot, yhtenäiset galleriat ja editointi, yhteistyökumppanien etsiminen, ajan löytäminen kaikkeen, veroilmoitus, kateus ja riittämättömyyden tunteet, epäonnistumiset, varmuuskopioiden ja tiedostokansioiden rakentaminen sekä kaikista viimeisimpänä tämän kaiken sovittaminen muuhun elämään niin, ettei yrittäjyys nielaise sinua kokonaan.

En siis enää loukkaannu siitä, jos joku sanoo, että kamerani ottaa hyviä kuvia, koska kyllähän se ottaakin eikä minun tarvitse kuin painaa paria nappia. Se kaikki muu 95 % on kuitenkin sitä, mihin kamerani ei kykene, ja siksi en kannusta kaikkia kuitenkaan ryhtymään kokoaikaiseksi valokuvaajaksi. Tästä pitää tykätä jollain sairaalla tavalla, tai sitten täytyy olla joku isompi tavoite tai motiivi, joka auttaa kestämään kipukohtia.

Sellainen sepostus se pari päivää myöhässä. Mä lähden tästä samantien tekemään hintamuutosta nettisivulle, ja sen jälkeen yritän editoida hääkuvat loppuun ja alan työstää myös videoita, jotka tuli otettua noista häistä. Mukavaa keksiviikkoa sinullekin (keksi on tuossa tarkoituksella).