Blogi 23: Pieni polku valtatien varressa

Lupasin itselleni, että kirjoitan blogin ennen lomaa, mutta eipä se sitten kuitenkaan onnistunut ajoissa, kun perjantai oli tiukka kuvauspäivä iltaan asti, lauantaina koko päivä yöhön asti meni hääkuvauksessa ja sunnuntaina yritettiin saada asioita järkevään kuosiin ennen lomaa. Mä tykkään kuitenkin herätä ennen muita, yleensä klo 6–7 välillä, joten oletin, että tässä olisi hyvä aika kirjoittaa blogia.

Aamu starttasi kuitenkin vähän hitaammin tänään niska-hartiaseudun jumien takia ja jouduin makaamaan piikkimatolla puoli tuntia. Sekään ei auttanut täysin, joten otin lopulta särkylääkkeet. Mulla tuli häistä lopulta 6400 kuvaa, joten kamera hengaili aika pitkään kropan etupuolella ja uskon tuon jumin johtuvan siitä. Toinen päivä on aina pahin lihasjumien kanssa, jos on jotain tehnyt pohjalle, joten nyt iski se ensimmäinen hääkuvauksen lieveilmiö.

Lyhyesti tekniikasta: kuten kerroinkin somessa ja ehkä täälläkin (en muista), vaihdoin pääkäyttöobjektiivini Samyangin 35–150mm f/2–2.8:sta Sigman 28–105mm f/2.8:iin. Huomasin, että jaksoin paljon paremmin kannatella objektiivia, koska se on kevyempi, ja tosiaan kuvat näyttävät yksinkertaisesti paremmilta. Erityisesti taustablurri näyttää niin hyvältä eikä miltään epämääräiseltä sutulta, ja tarkennusnopeus on samaa luokkaa kuin Panasonicin natiivilasien kanssa. Yhtään erroria linssi ei myöskään ole tehnyt, joten tavoitteet on senkin osalta saavutettu.

Pitää hankkia vielä toinen Godox V100 -salama varalle, koska tämä minun ainokaiseni teki ainakin muutaman errorin häiden aikana. Se alkoi kuitenkin toimia, kun sen irrotti kameran salamakengästä ja laittoi takaisin. Nää häät oli vanhassa VPK-talossa, jossa oli kaunis tunnelmavalaistus ja ikkunat metsään päin, joten luonnonvalolla kuvaaminen ei tullut kysymykseenkään. On mulla tollainen pikkusalama varalla, mutta sen latausnopeus on niin onneton, että parempi ottaa kerralla parempi vastinpari, kun muuten olen salamaan hyvin tyytyväinen.

No se tekniikasta. Mä ehkä haluan tässä blogissa hieman tehdä comebackin addiktioteeman pariin, koska se on väistämättä läsnä mun elämässä. Tajusin, että vaikka olin luopunut jo vuosia sitten haitallisesta riippuvuuskäytöksestä, alkoivat sijaisriippuvuudet olla itselleni rasite. Lähinnä minua on ärsyttänyt se, että jään kaikkeen koukkuun, oli se sitten urheilu tai tämä yritystoiminta. Totesin ystävälleni eilen, että jos minulla ei olisi perhettä, painaisin näitä hommia varmaan aivan työnarkomaanina eteenpäin 14–16 tunnin päiviä ja nukkumisestakin nipistäisin.

Aasinsiltana tähän hyvä ystäväni tilasi minulle NA-seuran 12-vaiheisen askeltyöskentelyoppaan ja aloin työstää sitä hänen ohjeistuksellaan. Käytännössä se sisältää kysymyksiä, joiden pohjalta kirjoitan vastauksia 15 minuutin ajan joka päivä, ja on ollut mielenkiintoista huomata, mitä se on tuonut elämääni vajaassa kuukaudessa.

Ensinnäkin mielestäni ensimmäistä kertaa minulle on kasvanut omatunto. Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta yleensä kun ihmiset sanovat, että omatunto kolkuttaa, he viittaavat siihen, että jotain väärää tuli tehtyä ja se harmittaa tai ”mulla on morkkis”. Itselläni aikaisemmin haitallisen toiminnan tai riippuvuuskäytöksen välttäminen on johtunut lähinnä rangaistuksen, kasvojen menettämisen tai kiinnijäämisen pelosta. Jos sitten onkin jäänyt jostain ”kiinni”, on sitä tunnemaailmaa varjostanut häpeä ja ahdistus. Se ei kuitenkaan ole oikein toimiva omatunto.

Olen huomannut, että tuo sisäinen ääni on alkanut ensimmäistä kertaa puhua minulle ennakoivasti, mutta kuitenkin lempeästi. Tästä esimerkkinä vaikka se, jos uppoudun somen tekemiseen lasten leikkiessä vierellä. Silloin se on sanonut: ”Hei, voit tehdä tuon asian sitten, kun he nukkuvat. Leiki hetki lastesi kanssa, laita puhelin pois.” Ei mitään tuomintaa, ei menetyksen pelkoa, vaan lempeää vetoamista omiin vaikuttimiini. Mielestäni se on ihmeellistä.

Esimerkiksi näissä lauantain häissä tein jotain aivan absurdia, eli pidin muiden puhujien jälkeen hääparille puheen avioliiton sisäisestä ystävyydestä ja kiitin heitä siitä, miten he luottivat minuun kuvaajana. Lisäksi tuli myös laulettua heille Calum Scottin You Are the Reason sen jälkeen, kun sain DJ:n taivuteltua tähän. Tunsin vain niin suurta lämpöä ja rakkautta ihmisiä kohtaan, että halusin näyttää sen jotenkin ilman mitään tyhmiä suomalaisia kulttuurirajoja.

Tää ”korjautuva” omatunto saa mut tekemään selkeästi jotain sellaista, mitä en oikein osaa selittää. Toisaalta nyt alan nähdä sen, miksi jotkut esimerkiksi raitistuneet ihmiset ovat niin täynnä rakkautta.

On tietysti selvää, että jos minulla on ollut riippuvuuskäytöstä yli 20 vuoden ajan eri muodoissa, ei se tule korjautumaan pelkällä päiväkirjan kirjoittamisella. Olennaista on myös vertaistuki sekä asian pitkäaikainen työstäminen vain hetken sijaan. Uusien toimintatapojen vahvistuminen vaatii aikaa ja toistoa, joten muutoksia täytyy tehdä pitkään ja säännöllisesti, jotta niistä voi tulla pysyvämpiä.

Näitä vanhoja toimintamalleja voisi verrata isoon 8-kaistaiseen valtatiehen, ja nyt tämä uusi tapa on kuin pieni metsäpolku, joka on lähestulkoon kävelemätön. Jotta alan käyttää tuota uutta polkua valtatielle palaamisen sijaan, täytyy lopettaa vanhan tien huoltaminen ja antaa sen ränsistyä. Samalla täytyy kulkea tätä uutta polkua niin paljon, että siitä muodostuu kaunis ja puhdas tie, joka mutkittelee pitkin vuonoja ja vuoristoja. Sen rinteillä eläimet liikkuvat vapaasti, maakotka tekee pesänsä ja minä katselen ja kuvaan näitä ihmeellisyyksiä samalla, kun nautin tästä uudesta tiestä, jonka muovasin sisimpääni.

Jos tämä meni ihan himmeliksi, niin ei se haittaa. Tämä mielestäni kuvaa sitä poikkeuksellisen vapautunutta tunnetta, jota en ole koskaan ennen tuntenut. Uskon, että tämä asia aukaisee niitä viimeisiäkin lukkoja, joita olen koko aikuisikäni työstänyt, ja pystyn pikkuhiljaa olemaan sellainen ihminen, joksi olen halunnutkin tulla.

Tästä on luonnollisesti valtavasti apua myös tässä ihmisläheisessä työssäni. Enää ei tarvitse feikata hymyä tai hypätä rooliin, vaan voin olla oma itseni.

Nyt vietän tämän arkiviikon lomaa ja jatkan sitten kuvauksia lauantaina. Mukavaa heinäkuun loppua kaikille!